sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Koh Samui

Long time no blogi. Tällä hetkellä mennään jo Koh Lantalla, mutta palataas vielä viikon taakse Samuille.

Samuilla olis ollu useampikin ranta ja paikka mihin mennä. Päädyttiin isoimmalle rannalle, Chawengille ja saatiin bungalowi todella hyvältä paikalta. Se oli sekä rannassa että keskustassa. Samuilla on turisteja aika paljon, mutta suomea siellä ei ainakaan hirveesti kuulunu. Länsimaalaisuus näkyy sen sijaan mm. ravintolatarjonnassa. Keskustasta löytyi niin Starbucks, KFC, Burger King kuin mäkkärikin. Turismi näkyy toki myös hinnoissa, mutta siihen oltiin varauduttukin. Viihdyttiin Samuilla kolme yötä ja otettiin ihan vaan rennosti.






Samuilla törmättiin myös siihen Thaimaan toiseen puoleen. Yhtenä iltana löydettiin ittemme kadulta, jonka luonne paljastu nopeemmin kun ehdit sanoa "prostituutio". Se oli nimittäin sitä itteään. Ensin sitä huomaa baarien ulkopuolella norkoilevat nuoret naiset, sitten tajuaa että puolet niistä on miehiä ja sitten näkee baarit joissa on naisten lisäksi lähinnä vanhoja länsimaisia miehiä. Se oli todellista. Siitä johtuen tai siitä huolimatta, että meille flirttailtiin hävyttömän avoimesti, lähdettiin aika nopeasti litomaan.

Saatiin myös huomata tinkimiskulttuurin vahva läsnäolo. Jos myyjä sanoo hinnan ja jäät miettimään hetkeks, myyjä aloittaa tinkimisen itse. Mitä enemmän jaksat vääntää hinnasta, sitä muikeammaks myyjän hymy menee. Hinnathan on usein reilusti yläkanttiin, koska niissä on tinkivaraa jopa yli puolet. Sen takia ei pitäis suostua myyjän ekana ilmoittamaan hintaan eikä myyjä sitä yleensä odotakaan.

Kaupustelijoita oli paljon myös rannalla. Ittensä auringolta suojanneet, vaatteisiin verhoutuneet myyjät loi melkosen kontrastin bikineissä ja uimasortseissa kulkeville turisteille. Ostettavissa oli mm. kaikkea. Oli vaatteita, huiveja, koruja, juotavaa ja syötävää. Monet uskoo kun sanoo ei, mutta on niitäkin jotka jää sitkeesti seisoskelemaan ja inttämään.

Matka Samuilta jatkui kohti Krabia, mutta siitä lisää seuraavassa tekstissä.

-Viivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti