sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Thai Public Broadcasting Service

Väärinkäsityksiä ja thaikkumediaa.

Se oli ihan tavallinen keskiviikkoaamu. Journalismin tunti oli alkamassa, istuin jo luokassa parin thaikkukaverin kanssa. Vaihdettiin kuulumisia, luin samalla uutisia netistä. Yhtäkkiä journalismin opettaja seisoi meidän pöydän edessä ja selitti jotain radiosta. tajusin satunnaisia sanoja, mutta pointti meni ohi. Pojat vieressä reagoi tyyliin "Wooow, that's very cool!". Pyysin toistamaan ja ope ja pojat selitää mulle Thai PBS:stä, joka on thaimaalainen radiokanava. On niillä vissiin jotain muutakin mediatoimintaa, ainakin uutisia lähettävät. Selitys päättyi kysymykseen, "Do you wanna come with me?" Vastasin että mikä ettei ja tajusin, että olin just lupautunut radioon. Kysyin, millon tää olis ja vastaus oli että nyt. Jahas. Sillä lailla.

Lähdettiin opettajan ja yhden toisen kansainvälisen opiskelijan, sekä toisen ryhmän kanssa PBS:lle ja jätettiin muut tekemään ryhmätöitä. Jossain välissä mulle selvis, että paikassa tullaan olemaan koko päivä, ja ettei se ookaan radiolähetys mihin ollaan menossa. Matka kesti varmaan tunnin, taidettiin ajaa ihan Bangkokin toiselle puolelle. Päästiin perille ja ekana mentiin syömään opettajan piikkiin. Tää journalismin opettaja on nainen ja se tekee opettajan työn lisäks radiohommia. Sillä on viikonloppusin oma aamushow Good morning Bangkok. Mä oon ainut vaihtari sen kurssilla, mun lisäks on sit pari kansainvälistä tutkinto-opiskelijaa. Tällä kurssilla on helppoa olla hyvä, koska monet thaikkuopiskelijat ei oo kauheen aktiivisia, eikä niiden englanti oo kovin pitkälle kehittynyttä. Tää ope arvostaa aktiivisuutta, kansanvälisyyttä ja oikeestaan kaikkea sitä, mitä muualle opiskelemaan lähteny edustaa. Se tykkäs PBS:lläkin monesti korostaa, että mä ja tää toinen (venäläinen tutkinto-opiskelija) ollaan hänen journalismioppilaitaan.

Anyway. Päivä alkoi kierroksella PBS:llä. Koska toinen ryhmä oli bilingual -opiskelijoita (opiskelevat sekä thaiksi että englanniksi, enkku ei niillä oo kauheen hyvä vielä), oli kierros thaiksi. Meille ei-thaimaalaisille oli kuitenkin hommattu oma tulkki, mikä oli tosi jees. Nähtiin mm. paikka, jossa kuvataan uutisia. Siellä meni hetki, koska jokasen piti saada kuva itestään uutistenlukijan paikalla. Kierroksen jälkeen oli tauko, jonka jälkeen mentiin taas uutistilaan. Meille kerrottiin, että hetken päästä on alkamassa uutiset ja me tullaan olemaan liveyleisönä. Uutispöydän edessä oli tuoleja katsomona ja meidät istutettiin siihen. Eturivin piti istua tietyllä tavalla, jalat ei saanu olla ristissä, vaan niiden pitää olla vierekkäin. Uutistenlukijan hiuksia laitettiin ihan törkeen kauan. Kameroita aseteltiin ja sitten niitä aseteltiin vielä uudestaan. Valoja säädettiin ja sitten niitä vielä vähän säädettiin. Kuulin että paria meistä tullaan haastattelemaan uutisiin, koska ollaan spesiaalivieraita, mutta koska uutiset on thaiksi, haastateltavat on thaiopiskelijoita. Niitäkin valkattiin kauan ennen uutisten alkua, koska piti varmistaa, että haastateltavat osaa sanoa jotain eikä mee kauhusta kankeeks. Uutiset alko ja olihan se aika siistiä.




Seuraavaks meidät vietiin kirjastoon, jossa me istuttiin pitkään pöytään, jonka päässä istui kaksi miestä. Sen verran tajusin, että ne kirjotti jotkut sopimukset, koska niillä oli paperit edessä, ne kirjotti jotain, vaihtoi paperit ja kirjotti taas. Tilaisuudesta otettiin kuvia ja miehet kätteli ja taas otettiin kuvia. Tilaisuuden alussa ne puhui jotain, mutta koska se oli thaiksi, tilaisuuden tarkoitus jäi meille vähän epäselväksi. Jos en ihan hirveesti erehdy, niin sopimus saattoi koskea Stamfordin yliopistoa ja Thai PBS:ää, ihan vaan koska me oltiin mukana tässä.

Väliaika, kahvia ja pullaa.

Tauon jälkeen mentiin kuuntelemaan PBS:n expert advisoria. Joku oli sanonu, että tyyppi on BBC:ltä ja siinä uskossa olinkin aika kauan ennen kuin asian oikea laita jossain kohtaa selvisi. Puhuja oli mies, ja tää oli kuulemma eka kerta kun sitä oli pyydetty luennoimaan mistään. Se ite sanokin, että älkää häiriintykö jos tää ei oo kovin luontevaa. Mies kertoi vähän rekrystä ja siitä, mitä tarvitaan työhön pääsemiseen. Se puhui moniosaamisen tärkeydestä nykyajan mediahommissa ja siitä, että journalismin oppii kyllä lyhyessä koulutuksessa, kunhan tekniset taidot löytyy. Meidän journalismin opettaja tais vetää palkokasvin nenään tästä, koska se sai aikaseks melko kiivaan keskustelun journalismin opiskelun tärkeydestä.

Yks asia, mikä thaiopiskelijoissa on pahasti vikana, on puhujan kunnioittamisen puute. Me nyt oltiin kuitenkin päästy vieraiks arvostettuun mediataloon, niin eikö voi hetken aikaa kuunnella? Nää opiskelijat nimittäin ramppas vessassa ja puhu keskenään välillä aika äänekkäästikin. No anyway. Luento loppui ja mies sanoi, että mikäli joku on kiinnostunut työskentelemisestä mediassa, hänelle saa vapaasti laittaa sähköpostia. Jäin tätä sitten miettimään ja kävipä niin, että laitoin seuraavana päivänä tiedustelua mahdollisuudesta  päästä lyhyeen työharjoitteluun vaikka jo tulevana kesänä (mielellään tosin Eurooppaan).

Epäselväks jäi, onko tarjolla työtä Euroopassa, mutta vastauksena sain pyynnön lähettää mun CV:n, journalismin opettajan suosituksen, passin kopion ja työaikatoiveen. Englanninkielisten uutisten puolelta löytyy kuulemma varmasti jotain mulle sopivaa "And we can also assign you to make some stories if you wish. I will forward your request to my colleagues." Oikeesti?

Semmonen päivä. Huomenna pyydän journalismin opettajalta suosituksen (En jaksa oottaa et nään sen ilmeen, tää on just sitä mihin se mua kovaa kannusti. Se repee liitoksistaan.) ja laitan vähän viestiä menemään. Jännä nähä, löytyykö Euroopasta mahdollisuutta tehdä tätä vai pitääkö palata Bangkokiin elokuussa (ei mulla oo varaa).



Mahdollisuuksien ääreltä

Viivi

 

torstai 23. huhtikuuta 2015

Malesia

Onko koneessa lääkäriä?

Jokanen matka vaatii isomman tai pienemmän katastrofin. Meidän kohdalla se oli kynsisaksien menetys ja myöhästynyt lento. Mehän matkustettiin pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa ja meikäläinen ei ollu taas ajatellu asioita ihan sinne loppuun asti. Olin välttäny ottamasta mitään liian isoja shampoopulloja tms. mukaan koska nehän takavarikoidaan nesteenä. Turvatarkastuksessa virkailija pyysi mua sitten avaamaan kassin ja olin että whaaat. Tajusin muutaman minuutin jankkaamisen jälkeen, että se puhuu saksista (aasialaisten englanti, voi jösses). Ihmettelin sille, että tosiaanko se meinaa multa mun pikkuruiset (Fiskarsin!) sakset viedä, ihan ku niillä jonku tappaisin tai räjäyttäisin. Kyllä, valitettavasti. Lyön vaikka vetoa että ne arpoo noita takavarikoituja aarteita jossain firman pikkujouluissa. Näin tuli matkalle lisähintaa reilut kymmenen euroa.

No päästiinpä koneeseen. Alettiin hitaasti siirtyä kiitorataa kohti, kun yhtäkkiä käännyttiinkin takas ja parkkeerattiin siihen mistä lähdettiin. Jahas, noniin. Pommiuhka? Vikaa moottorissa? Tiiättekö kun leffoissa tulee se kuulutus "Onko tällä lennolla lääkäriä"? Tulipahan sekin kuulta in real life. Lentoemäntä oli saanu sairaskohtauksen, ja koska koneessa ei tietenkään sitä lääkäriä ollut, odoteltiin sellasta puolisen tuntia. Toinen puoli tuntia odotettiin korvaavaa työntekijää, koska henkilökuntaa on oltava se tietty määrä. Odotteluun meni siis lopulta saman verran aikaa kun itse lentoon Singaporesta Malesian Langkawille.

Langkawi on oikeastaan saariryhmä ja siihen kuuluu 99 saarta. Isoimman saaren nimi on myös Langkawi ja sinne me mentiin. Saarelta ei mitään isoja turistirysiä löydy, vaan esimerkiksi Pantai Cenang, jossa me oltiin, koostuu lähinnä rannasta ja sitä myötäilevästä kadusta, jonka varrelta löytyy majotukset, ruokapaikat ja kaupat. Cenang (niinkuin luultavasti muutkaan Langkawin paikat) ei oo mikään shoppailijan paratiisi. Kaupat myy aikalailla samaa turistitavaraa, eikä esimerkiksi länsimaista vaatekauppaa tainnut olla yhtäkään. Ei sillä että sinne oltais shoppailemaan mentykään. Tarkotushan oli lojua vaakatasossa loman loppupuolisko ja siinä me aika hyvin onnistuttiinkin. Vähän pitää aina tekemistäkin keksiä, joten ihan koko loma ei mennyt rantatuolissa.



Yhtenä päivänä tuli otettua skootteri alle ja lähdettyä vähän kattelemaan saarta. Langkawilta löytyy jonkun verran korkeuseroja, ja sinne on tehty köysihissi ja Sky Bridge, josta on melkoset näköalat. Sinne oli päästävä. Otettiin se tietysti ekaksi kohteeksi. Ylhäällä oli pari eri tasoa, joilta näki melkeenpä kaikkiin suuntiin, ja mikäli halus päästä Sky Bridgelle, piti kävellä nelisensataa metriä viidakossa. Sinne menijöitä varoteltiin kovasti vaikeakulkuisuudesta ja korkeuseroista, mutta kuten sanottu, sinne oli päästävä. Mäkistähän se oli ja siinä kuumuudessa melkonen kokemus, mutta en sanois erityisen vaikeakulkuiseks. Maisemat oli tottakai aika mielettömät. Yhden työntekijän mukaan oltiin korkeimmillaan 700 metrissä merenpinnasta.





Huikeiden maisemien jälkeen lähettiin jatkamaan matkaa kohti toista, vähän isompaa kylää, Kuahia. Maisemat matkalla oli myös melkosen hienoja. Nähtiin maaseutua, jossa kulki vapaana jotain muulin näkösiä, ajettiin vähän isompaa valtatietä ja ihmeteltiin apinoita, jotka hengaili tien varressa metsäisemmillä tieosioilla. Kuahissa ei loppujen lopuks vietetty kauheesti aikaa. Todettiin, ettei siellä mitään erikoista ole, käytiin kattomassa kotkapatsasnähtävyyttä ja lähdettiin ajamaan takas Cenangille.



Loput päivät meni aikalailla rentoillessa. Tässä on nyt alkanu opiskelut ja ens viikolla on välikokeet, joten haluttiin ehtiä olla tekemättä mitään. Meidän hotellista katsottuna tien toisella puolella sijaitseva ranta mahdollisti sen aika kivasti; hiekka oli valkosta, vesi kirkasta, ihmisiä tarpeeks vähän ja aurinko taivaalla.





Sunnuntaina lennettiin Kuala Lumpurin kautta Bangkokiin. Tekemistä on viimeset pari päivää ollu ihan tarpeeks ja saatoinpa hommata itelleni kesäks lyhyen mutta sitäkin merkittävämmän työharjottelupaikankin. Siitä lisää myöhemmin. Tähän väliin pitkästä aikaa pitkä viikonloppu Bangkokissa.



-Viivi


tiistai 21. huhtikuuta 2015

Singapore, osa 2

Kuinka paljon ihminen pystyy kävelemään neljän päivän aikana?

Paljon. Loppuaika Singaporessa alkoi tuntua jaloissa, mutta sitä vartenhan loman toinen puolisko oli varattu rantarelaksoitumiselle. Siitä kuitenkin myöhemmin, nyt nimittäin lisää Singaporea.

Niinkuin monesta muustakin suurkaupungista, myös Singaporesta löytyy China Town. Kaupunginosa on oikein siisti, hieno ja muutenkin ihan hyvää aluetta. Sieltä löytyy katumarkkinat täynnä kojuja täynnä turistitavaraa ja tietysti ruokamarkkinat. Monta etnistä ruokaa tarjoavaa ruokakojua kasassa pienellä alueella tarkottaa yleensä halpaa ja hyvää ruokaa. Tällainen ruokailumuoto on otettu käyttöön Singaporessa myös monissa ostoskeskuksissa, joissa ylin kerros on varattu pienille ruokakojuille. Monesti homma toimii niin, että monet kojut myyvät vain ruokaa ja juomat ostetaan sitten eri myyjältä.



Clarke Quay. Se on myös kaupunginosa. Nimi, joka ei sano mitään, kuuluu metroasemalle, josta pääsee oikeastaan aika kivaan miljööseen. Täältä löytyy joki, jonka varrella on ravintoloita ja baareja ja on siellä taas yks puistokin. Jokialue on illalla hieno kaikkine valoineen, ja siellä pääsee jokiajelulle, jolla näkee kerralla Clarke Quayn lisäksi myös Marina Bayn lahdelta päin. Käytiin me sit siellä puistossakin, Fort Canning nimeltään. Idea tuntui vähän huonolta jossain siinä kohtaa, kun edessä oli pelkkää ylämäkeä, takana kolme päivää kävelemistä ja lämpötila n. +32. Mentiin kuitenkin, ja olihan siellä ylempänä ihan hyvät näkymät. Fort Canning on aika iso, eikä se oo kukkaistutuspuisto, vaan metsäpuisto. Se on täynnä isoja, vanhoja puita ja taukopaikkoja ja siellä on yrttiviljelmä ja vanhoja kaivauksia. Kuulin tosi hyvän jutun Singaporesta ja puistoista ja se meni jotakuinkin näin: "Singaporessa mennään enemmän kohti kaupunki puistossa, kuin puisto kaupungissa -rakentamista." Ilmasua voi olla vaikeeta ymmärtää, mutta luulen tajunneeni, mitä sillä tarkotetaan. Hyvin sanottu anyway.





Ja sitten saarelle. Sentosa Island sijaitsee Singaporen edustalla ja sinne pääsee taivasjunalla. Singaporessa on Universalin teemapuisto tai miksikä sitä nyt kuuluu nimittäkään ja se on tällä nimenomaisella saarella. Saari on siis rakennettu täyteen kaikenlaista ravintolaa, turistikauppaa, turistiaktiviteettia ja turistinähtävyyttä. Teemapuistot oli aika hintavia, eikä me niiden takia saarelle oikeestaan mentykään. Syy sinne menoon oli uimaranta, joita ei Singaporessa turhan monia taida olla. Biitsi oli oikein jees, ja epäilemättä sekin on ihan tekemällä tehty. Siellä oli siistiä, eikä edes turhan paljon porukkaa. Kelikin oli yllättäen hyvä ja vesi lämmintä ja kirkasta. Jos siis haluaa Singaporen reissulla rannalle niin suosittelen Sentosaa. Vaikka saarella saakin melkeen kaikesta maksaa, hintaa tälle kertyy vaan taivasjunasta aiheutuneet parin euron kulut. Käytiin tuolle päivälle vielä leffassakin, joita Singaporessa löytyy jokasesta ostoskeskuksesta. Vinkki matkailijalle: ota vaatetta mukaan, leffateatterissa on kylmä.





Muita paikkoja, joihin tuli päädyttyä, olivat mm. Dhoby Ghaut, Bugis, Raffles Place ja City Hall. Lisäksi on Orchard Road, joka tunnetaan jollain tasolla Singaporen ostoskatuna. Mietittiin koko meidän Singaporessaoloajan, että mikä näistä nyt on se keskusta. Aateltiin, että Orchard olis ollu se, mutta en oo kyllä vieläkään varma. Itsehän en ostanut koko kadulta mitään, koska aika iso osa kaupoista on kalliita merkkiliikkeitä. Oli siellä niitä perinteisiä länsimaalaisia rättikauppojakin, mutta suurin osa kaupoista näytti siltä, että meikäläinen olis naurettu ulos ennen kun ehdin ees sisälle.





Vaikee sanoo unohtuko jotain, mutta eiköhän tätä tässä nyt ole. Ens kerralla Malesia ja menetettyjen kynsisaksien tarina. Tätä ei kannata missata.


-Viivi



sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Singapore

Jotain niin erilaista kuin Bangkok.

Juuh elikkäs lomille lähettiin. Torstaina 9.4 oli lento Singaporeen ja hotelli oli parin mutkan kautta saatu varattua etukäteen. Singaporessa on kaupunginosia laidasta laitaan ja me majotuttiin pikku Intiaan. Liikkuminen sieltä oli helppoa toimivan metroverkoston ansiosta, mutta muuten en tähän alueeseen juurikaan ihastunut. Sieltä kyllä löytyi kauppoja, ravintoloita, kahviloita ja ties mitä muuta perussettiä, mutta ihmiset ei vakuuttanu. Tässä on reissaillessa tullu törmättyä yhteen jos toiseen kansallisuuteen, mutta intialaiset tuijottaa enemmän kun kukaan muu. Tottakai tajuan sen, että ollaan poikkeavan näkösiä, mutta muut kiinnittää huomiota meihin huomattavasti kohteliaammin kun nää ihmiset. Tunsin itteni nähtävyydeks.

No kuitenkin. Singapore. Se mitä kaupungin siisteydestä sanotaan, ei oo liioteltua. Hyvä esimerkki on purukumi, joka on kiellettyä koko kaupunkivaltiossa, sallittua on vaan jotkut nikotiini- tai lääkepurukumit. Kadulle sylkemisestä taas voi saada sakot. Kadut on oikeesti siistejä ja niin paljon hillitympiä kuin Bangkokissa. Bangkokin kaduthan on täynnä myyntikojuja, ihmisiä, ruokaa ja mitä vaan niin isossa kaupungissa voi kaduilla olla. Sen mitä ihmisiä tulin tarkkailleeks, nii sanoisin että Singaporessa ollaan huolitellumpia kuin Bangkokissa. Tuli tosi ryytynyt olo, kun kattelin porukkaa metrossa. Puhumattakaan siitä hetkestä, kun käveltiin Marina Bay -hotellin aulan läpi.



Ihan nopea briiffi niille jotka ei Marinaa entuudestaan tiedä. Se on Singaporen luultavasti kuvatuin nähtävyys/suht kallis hotelli. Se on korkee, siellä on ylhäällä aika siisti uima-allas ja huone maksaa noin 300 euroa yhdeltä yöltä. Sen juurelle on rakennettu puisto (Gardens by the Bay), joka on sit varmaan toiseksi kuvatuin nähtävyys.



Jatketaan Marinasta. Ekana iltana päätettiin heti lähteä kokeilemaan metroa ja lähdettiin toki ekana asemalle, joka kantaa nimeä Marina Bay. Pakkohan se oli heti ekana päivänä nähdä. Oli jo pimeetä kun päästiin perille, mutta siinä se olla möllötti. Jatkettiin matkaa edellä mainittuun puistoon, jonka erikoisuus on isot rakennetut puut. Niissä on pimeellä kaikennäköstä valaistusta ja osa niistä "herää henkiin". Puistossa on siis esityksiä iltaisin ja nää esitykset koostuu musiikista ja näihin puihin rakennetusta valotaiteesta. Puistossa on myös kaks isoa lasikupua, joiden sisällä on kasvitieteellinen puutarha ja (maailman suurin sisätiloihin rakennettu?) vesiputous. Puisto on ihan hieno sekä pimeeseen että valosaan aikaan eli kannattaa käydä kumpanakin.





Pakkohan se oli Marinahotellissa käydä siellä ylhäälläkin. Jos haluaa vaan katella maisemia niin pitää ostaa lippu, että pääsee maisematasanteelle. Yhtä korkeelle ja ylemmäskin pääsee myös ilmaseks. Sinne pääsee jos menee syömään. Ei menty, mut mentiin yksille, sama asia? Siellä on baari ja ravintola ja näkee sen kuuluisan uima-altaan, sikäli kun siinä loppujen lopuks mitään näkemistä on. Mutta ne maisemat on hyvät. Ylhäältä näkee melkeenpä joka suuntaan, mikä on ihan kiva kun yhessä suunnassa näkyy Gardens by the Bay ja meri, kun taas toisessa suunnassa Singaporen korkeita rakennuksia ja Marinan lahti. Me käytiin ylhäällä päiväsaikaan, mutta maisemat ois varmaan aika jees myös pimeellä.





Singaporessa noita kaupunginosia riittää, ja otettiin sit ihan kunnon metrokortit, että saadaan kierrettyä eri paikkoja. Samoilla korteilla sai käyttää myös julkista bussiliikennettä, ja parina päivänä tulikin istuttua paikallisbussissa kattelemassa maisemia. Jäätiin pois sit vaan kaikissa siistin näkösissä paikoissa. Yks kaupunginosa, johon metrolla päädyttiin, oli Down Town. Se on alue, joka koostuu pilvenpiirtäjistä ja virkamiehistä. Se on siis niin sanottu bisnesalue, ja siellä on toimistorakennuksia, pankkeja ja vähän fiinimpiä kerrostaloja. Jos en oo jonnekin tuntenu kuuluvani niin tänne. Sortsit ja toppi tuntui vähintäänkin epäsopivalta varustukselta, olis vissiin pitäny mennä jakkupuvussa. Kadut oli hiljasia ja sillon tällön jonkun rakennuksen kulmassa oli joku pieni lounasravintola täynnä ruokatauolla olevia bisnesmiehiä.



Koska tästä ei tuu loppua vielä pitkään aikaan ja mun pitäis olla kirjottamassa esseetä, jaan tän kahteen osaan ja jatkan seuraavassa osassa. Siitä jatketaan sit Malesiajuttuihin.

Lomaa lopetellen

Viivi


keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Puoliväliraportti

Siis mitä? Puolet vaihtoajasta jo menny?

Kyllä, niin se nyt vaan on. Koti-ikävää vieläkin ootellessa. Kun tässä ite reissaan ja lomailen niin aattelin tehä teille tämmösen puolivälitekstin valmiiks kun en välttamättä kovinkaan paljon ehdi tien päällä kirjottelemaan. Päätin tehdä tästä semmosen yleispätevän katsauksen siihen, mikä Bangkokissa ja Thaimaassa noin yleensäkin viehättää. Eli mitä rakastan Thaimaassa?

Sää
No se. Luuliko joku etten mainitsis sitä heti ekana? Viimesen parin kuukauden aikana on satanut kahtena päivänä (mikä sekin oli upea kokemus). Lämpotila oli jo helmikuussa kolmenkympin pintaan, mutta paikallisten mukaan pahimmat helteet on just nyt. Eroa ei mun mielestä kovinkaan helposti ees huomaa, mutta täällä kirjotettiin helteista lehdessäkin. Ihan niinku meillä on joka talvi ne samat "taas tuli talvi" -jutut. Mutta joo, rakastan tätä.

Big city
Bangkok on iso. Täällä on ihmisiä kolmen Suomen verran (tai kahden, riippuu keltä kysyy). Täällä on kaupunginosia enemmän kun ehtii neljässä kuukaudessa käydä. Takseja on 150 000. Seven eleven -minimarketteja on 4 000. Se mikä tässä paikassa on mahtavaa, on se, etta joka päivä voi löytää jotain uutta ja tätä paikkaa ei koskaan opi oikeesti tuntemaan. Vaasan jälkeen erittäin tervetullut kokemus.



Ihmiset
Thaimaata sanotaan tuhansien hymyjen maaksi. Tajusin ekojen viikkojen aikana sanonnan alkuperän ja allekirjotan sen täysin. Jos meet tyhjään kauppaan ja kassa on tylsistyneen näkönen, saat varmasti hymyn kun luot katsekontaktin. Mitä luulette, mitä suomalainen kassa tekis? Sekin on ihailtavaa, miten monet englantia osaamattomat yrittää kovasti auttaa vaikka yhteista kieltä ei olis ollenkaan. Myös kurssikaverit on huippuja. Parhaiten tutustuu paikallisiin opiskelijoihin niillä kursseilla, joilla ei oo muita vaihtareita (yllätys?). Mulla ne kurssit on kriittinen ajattelu ja journalismi. Paikalliset humanistit on hauskoja ja avoimia (ainakin ne joihin mä oon tutustunu) ja yllättäen poikia. Tytöt on hiljasempia ja vaikeempia tutustua. Journalismin kurssilla mulla onkin jo kasa kavereita ja niiden mielestä mun nimi on valtavan hauska. Lempinimiä mulla on mm. Weewee, Vivi ja Ivy. (Muut vaihtarit ja kansainväliset opiskelijat on toki myös oma lukunsa, koska ne on mahtavia. Niistä ehkä joskus lisää.)

Ruoka
No tietenkin. Sweet and sour chicken, riisiä ja reilusti ananasta. Ei voi mennä pieleen.



Kaupunki vs. ranta
Jos Bangkok on kaupunkikokemuksena mieletön, niin loytyypä täältä Thaimaasta sitten niitä rantojakin. Rakastan sitä etta näin isosta kaupungista pääsee muutamassa tunnissa niin upeille rannoille. Parhaathan löytyy kun näkee vähän vaivaa, mutta yleensä se on sen arvosta.




Markkinat
Niin päivä- kuin yömarkkinatkin. Ne nyt vaan on niin siistejä, varsinkin ne joihin turistit ei eksy ollenkaan. Ensin kierrät riemuidioottina vaate-, kenkä, kello- ja ihan mitä vaan muitakin kojuja ja sit meet syömään ruokakojupuolelle. Se tunnelma ruokamarkkinoilla on just jotain sellasta kun niissa ruokaohjelmissa, missä julkkiskokkireissumiesteeveekasvo kiertää maailmaa ja maistelee ötököitä. Itsehan maistoin heinäsirkkaa.

Elämää kaikkina vuorokaudenaikoina.
En oo vielä oikeen käsittany, millon nää ihmiset nukkuu. Ruokaa on kuitenkin saatavilla ympäri vuorokauden ja ruokamarkkinoitakin löytyy unirytminsa menettäneille. Sillon kun tultiin Phuketista yöbussilla Bangkokiin, oltiin perillä ehkä neljän viiden aikaan. Väsymyksen läpikin jaksoin ihmetellä taksimatkalla näkyneitä markkinoita ja hereilla kukkuvia lapsia. Siis mitä, eiks nää lapsetkaan nuku? Senkö takia thaikut on niin pieniä?

Hinnat
Parinkymmenen kilometrin taksimatka ruuhka-aikana on ehkä kuuden euron arvonen. Ja ruuhka-aikana aikaa kuluu puolesta tunnista tuntiin. Lähiravintoloista saa oikein päteviä ruoka-annoksia eurolla. Koulukengiksi ostetuista nahkatennareista jouduin maksamaan vitosen. Paitoja saa katumarkkinoilta parilla eurolla. Vuokra meillä on 70e per nuppi per kuukausi. (Eri asia on turistikohteet, joissa hinnat on moninkertaisia.). Matalat hinnat ei tosin oo mikään ihme kun miettii näiden ihmisten tuloja. Bangkok Postissa oli artikkeli siitä, että täällä haluttais joku peruspäiväpalkan tapainen 300 bahtista 360:een bahtiin. Tää tarkottaa n. kymmenen euron päiväpalkkaa ja korotus ois pari euroa.

Smoothiet
Ja niitähän saa joka nurkalta. Kaikenlaiset hedelmäsmoothiet ja fruit slushit on parasta, Voisin elää niillä. Hinta on yleensa eurosta pariin euroon ja ne on usein aika valtavia. Tein elämäni löydön kun tajusin et meidän naapurissa on smoothiekoju ja sieltä saa kaiken muun lisaks Oreo milk shakea.




Tulipahan settiä. Noita tulis varmaan enemmänkin mieleen, mut ehkä kasaan tällasen samanlaisen sit joskus myöhemmin uudestaan. Ois ihan jees kirjottaa muitakin tällasia spesiaalijuttuja, eikä aina vaan tarinoita siitä, mitä milläkin viikolla on tehty. Lukijakunta täällä meinaa olla melkeen yhtä hiljasta ku thaikut oppitunnilla, mutta ois kiva kuulla toiveita tai ideoita. Tai sit mä vaan kerron mitä tein milläkin viikolla.

Seuraavaks juttua Singaporesta ja Malesiasta. Voi olla, että jutut tulee vasta ens viikolla tän viikon lomailun takia joten siihen asti se on moro ja onnittelut viimesimmästä takatalvesta.

-Viivi





tiistai 7. huhtikuuta 2015

Kaupunki, jossa lapset tervehtii

Oltiin taas vähän tien päällä. Tultiin sunnuntaina takas Bangkokiin ihan vaan lähteäksemme torstaina taas reissuun.

Oltiinpa toissaviikonloppu Bangkokissa, joten menneelle viikonlopulle piti keksiä jotain menemistä. Niimpä varattiin kolmeks yöks majotus Kanchanaburista parin tunnin matkan päästä Bangkokista. Päätös lähteä tähän pieneen paikallisten asuttamaan kaupunkiin synty meidän vaihtarikaveri Julin kehotuksesta. Oli kuulemma mahtava paikka ja paljon tekemistä. Torstaina sit lähettiin sinne.

Olin etukäteen katellu aktiviteettimahollisuuksia, ja perjantaina suunnaks otettiin Erawanin kansallispuisto. Puistossa on vesiputouksia enemmän ku sielu sietää, toisin sanoen 7. Puistossa kulkee reitti, jonka varrella on seitsemän tasoa ja joka tasolla on vesiputous. Reitti muuttuu sitä vaikeakulkuisemmaksi mitä ylemmäs mennään. Mehän kierrettiin kaikki tasot ja vaikka matkaa ei ollut kuin muutama hassu kilometri, teki kulkeminen välillä vähän tiukkaa, koska kuumuus oli melkonen. Kylläpä se silti kannatti, oli nimittäin törkeen hienot maisemat, ja vesiputouksiin pääsi uimaan.








Vesiputouksien altaissa oli yllättävät määrät kaloja. Tiiättekö kun ulkomailla mennään aina niihin jalkahoitoihin, missä jalat laitetaan akvaarioon ja kalat syö niistä kuolleen ihon? Nää kalat teki samaa, eikä ne ollu ihan samaa kokoluokkaa kun ne spa -kalat. Vaikka se ei sattunu missään määrin nii kyl siinä aina vähän säikähtää kun joku nakertaa kantapäätä. Yhellä vesiputouksella hengaili myös apina. Se ei ollu ihan samanlainen,  mihin ollaan törmätty aiemmin. Tää kaveri oli aika röyhkee yksilö ja se kävi penkomassa monet laukut. Yheltä naiselta se yritti repiä eväät käsistä. 





Lauantaille oltiin suunniteltu menevämme tiikeritemppelille. Se on siis munkkien pitämä paikka, jossa on tiikereitä ja niiden kanssa saa ottaa kuvia ja lisämaksusta pääsee syöttämään sun muuta. Koska kyseessä on temppeli, pitää olla tietynlaiset vaatteet. Fiksuna tyttönä olin varautunut pitkillä housuilla ja t-paidalla (polvet ja olkapäät pitää peittää), mutta kuultiinkin meidän hostellilta, että vaatteiden pitää olla vielä tietyn värisetkin. Muuten nappisuoritus, mutta meikäläisen paita ei kelvannut. Värit ei nimittäin saa olla liian kirkkaita, koska se vissiin häiritsee tiikereitä tai jotain. Piti sit lähteä perjantai-iltana etsimään tummaa paitaa ja löydettiin oikein kiva night market, josta Juli oli kans vinkannu. Siellä oli ruokakojujakin pitkät pätkät, oi nam.

Lauantaina otettiin bussi alle ja köröteltiin tiikeritemppelille. Paitsi ettei körötelty, koska bussi jätti parin kilometrin päähän temppelistä ja hommahan oli muuten ihan okei, mutta koko matka meni auringonpaahteessa pitkissä housuissa. Paitsi ettei mennyt, koska joku paikan työntekijä sattu menemään skootterilla ohi ja tarjos kyytiä. Meitä oli sitten kolme siinä skootterin päällä. Ihan perus settiä täällä päin. Kaiken huippu oli se kun se tyyppi ei halunnu rahaa. Täh?! Ei ilmasta kyytiä oo olemassakaan. Paitsi että ilmeisesti on.

Sisäänpääsymaksu oli 600 bahtia eli parisen kymppiä. Oon vähän skeptinen aina näiden tällasten tiikeripaikkojen suhteen, koska monissa niistä eläimiä pidetään huonosti ja rahat menee jonkun ihan muun hyväks. Tää nyt kuitenkin oli temppeli ja kuuleman mukaan rahat käytetään tiikerien hyväks, joten haluan uskoa siihen. Mentiin alueelle, jossa oli tiikereitä useempikin kipale, ja jokanen meni niiden luo oman ohjaajan kanssa. Ohjaajat otti sit kuvia ja piti huolen, ettei turhan montaa raajaa menetettäis. Kokemuksena aika mieletön, en tiiä oisko mun ollu normaalimpaa saada joku paniikkihalvaus tai jotain kun ohjaajat ja tiikerit katto mua oudosti kun lässytin jokaselle eläimelle siellä. 







Temppelialue oli aika iso, ja siellä missä ei ollu tiikereitä, oli muita eläimiä. Siellä vaan kuljeskeli vapaana puhveleita, lehmiä, peuroja, villisikoja ja ties mitä. Kyllä, luultavasti ne oli siellä kasvamassa tiikereiden lounaaks, mut ei ajatella sitä. Ehkä ne ei ollu?



Kanchanaburi noin muuten oli ihan kiva pieni kaupunki. Siellä oli just menossa jonkun sortin pääsiäisjuhlat, joten yks ilta meni juhla-aluetta kierrellessä. Siellä oli kadunpätkä täynnä ruokakojuja ja vaatteiden myyjiä sun muuta. Vaatteet oli törkeen halpoja. Mikä Kanchanaburissa oli poikkeuksellista, oli se että tosi monet lapset tervehti meitä. Enkkua ei kaupungissa paljonkaan osattu, mutta hello kuului tosi usein. Pienetkin lapset tervehti kun mentiin ohi ja mietittiin, kuuluuko paikallisiin tapoihin opettaa lapset tervehtimään kaikkia vieraita, vai kaikkia länsimaalaisia vieraita. Who knows, hauska tapa kuitenkin.

Sunnuntaina tultiin takas Bangkokiin ja maanantai, joka oli vapaapäivä, meni aika pitkälti koulujuttuihin. Nyt yritetään selvitä kahdesta rankasta koulupäivästä ja torstaina lähetään kymmeneks päiväks lomille. Suuntana meillä on Singapore, jossa ollaan viis päivää, ja sen jälkeen mennään viideks päiväks Malesiaan Langkawille rantalomalle. Seuraava teksti tuleekin jo sit Singaporesta (mikäli netti sen sallii).

-Viivi