keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Paljon puhuttu Pattaya

Käytiin pikaisella rantalomalla Pattayalla. Tässä blogissa esitetyt näkemykset kaupungista ovat syntyneet parin päivän perusteella, joten älkää tuomitko. Katsaus ei ole kovin laaja.

No oikeesti tähän tulee vähän muutakin. Kävipä viime viikolla niin, että Laurin porukat tuli katselemaan meidän elinoloja muutamaks päiväks Bangkokiin. Siitä niiden matka jatkui pitemmäks aikaa Pattayalle, jossa me sit käytiin viikonloppuna. Bangkokin suhteen kävi siinä mielessä huono tuuri, että meillä oli just alkanu koulu eikä näinollen ollu hirveesti aikaa olla toimittamassa matkaoppaan virkaa. Sen verran ehdittiin iltasin olla menossa mukana, että tuli mm. käytyä tsekkaamassa Baiyoke Tower, Thaimaan korkein rakennus kattoterasseineen. Kerroksia on muistaakseni 84 ja tää on se paikka josta otetaan hienoja yläilmakuvia Bangkokista. Googlen kuvahaulla löytyy vähän parempia kuvia kun nää meikäläisen. Jep, tää on se paikka. Käytiin muuten China Townissakin.





Kouluviikkohan loppui jo keskiviikkona ja torstaina lähettiin Pattayalle. Parin tunnin matkaan meni meiltä viitisen tuntia pienten seikkailujen takia, mutta päästiin perille kuitenki. Onneks lähettiin jo torstaina. Meikäläisestä on muuten tullu täällä Thaimaassa sellanen et nukahdan aina vähän pitemmillä matkoilla. Mennessä kuukahdin bussissa ja takas tullessa vetelin sikeitä taksissa. Noh, kuitenkin. Hotelli oli oikein jees, neljän tähden lukaali uima-altaalla ja kuntosalilla. Ja aamupala. Kunnon luksusta kun ei me täällä meijän yksiössä hirveesti aamupalaa väsäillä keittiön puuttumisesta johtuen (on meillä jääkaappi ja vedenkeitin). Hotelli ei ollu mikään korkee jättirakennus, vaan siinä oli pari allasaluetta ja huoneita alueiden ympärillä parissa kerroksessa. Hotellilla oli myös ihan törkeen hyvä kahvila, jossa oli täydellinen leivostiski ja joka oli tyylikäs ja näytti olohuoneelta.





Perjantaina lähettiin Koh Lanille, joka on saari vähän matkan päässä Pattayalta. Satamalaiturin toisella puolella on iso ranta, joka oli melko täyteen kansoitettu. Toisella puolella on pienempi ranta, jossa on yks ravintola ja vähemmän populaa. Mentiin yllättäen pienemmälle rannalle. Siellä tuli lojuttua joitakin tunteja ja illalla käytiin sit syömässä ja kattelemassa vähän Pattayaa. Kaupungillahan on vähän kyseenalainen maine suomalaisten turistien suosikkikohteena ja seksiturismin mekkana. Multa on pyydetty raporttia Pattayan todellisesta tilasta ja mitä nyt ehdittiin kaupunkia nähdä, niin joo, suomalaisia on ensinnäkin paljon. Kotikieltä kuuli usein ja vastaan käveli luultavasti enemmän länsimaalaisia kuin thaimaalaisia. Porin Ässätkin edusti melko perinteisen suomituristin paidan etumuksessa. Tajusin kuitenkin sen, että yks syy siihen, että suomalaisia on paljon, on pakettimatkailu ja monen paikan lyhyessä ajassa näkeminen. Suomesta tehdään matkoja, joihin kuuluu muutama yö Bangkokissa ja sit vähän pitempi aika Pattayalla. Yhdistetty ranta- ja kaupunkiloma siis. Myös monet omatoimimatkailijat haluaa nähdä sekä isoa kaupunkia, että rantakohteita, ja Pattaya on kätevästi lähellä. Sitten on toki ihan muuten vaan Pattayalle menevät ja tietysti ne seuraa hakevat. Mistä päästään Pattayan mainetta ylläpitävään faktaan eli siihen, että onhan siellä aika reilusti sitä paljon puhuttua toimintaa. Iltaisin kaduilla pyörii thaikkunaisia (tai miehiä?) ja baareissa (joita on paljon) on tankotanssijoita (jotka ei ees tanssi) ja vanhempia herrashenkilöitä. En kuitenkaan halua tuomita paikkaa kokonaan, vaan muistuttaisin, että niinkin isosta kaupungista luultavasti löytyy jotain muillekin kuin yksinäisille miehille. Se on potentiaalinen rantakohde Bangkokin lähellä, sieltä pääsee useammille saarille ja siellä on ties mitä kaikkia krokotiilipuistoja sun muita. Hyvin luultavasti mekin mennään sinne vielä, koska se on lähellä ja meillä on saaria näkemättä.








Koska viikonlopun agendana oli mitääntekemättömyys ja lomailu, lauantain kuumimmat tunnit vietettiin altaalla. Thaimaassa alkaa sesonki olla pian ohi, joten ruuhkaa ei ollut ja saatiin olla melkolailla rauhassa. Illemmalla lähdettiin liikkeelle ja katsastettiin mm. yöbasaari. Viimenen ihminen maailmassa, jonka ikinä kuvittelin ostavan selfiekepin, sai tingattua hinnan kuuteen euroon ja sortui sellaisen hankkimaan. Nyt mulla on sit selfiekeppi, pakko vissiin matkustaa johonki törkeen siistiin paikkaan et voin käyttää sitä koska minähän en normiselfieitä ota.




Sunnuntaina tultiin takas Bangkokiin, tehtiin vähän läksyjä ja käytiin pelaamassa snookeria. En nyt pysty muistamaan, oonko siitä maininnu, mutta meijän naapurissa on ihan kivan kokonen snookerpaikka, jossa on tullu nyt käytyä pelaamassa. Snooker on vähän niinku biljardi, mut pöytä on isompi, pallot eri väriset ja säännötkin oikeestaan ihan erilaiset. Mut hei kummassakin on samannäkönen pöytä ja kepeillä lyödään palloja. Selitin aikasemmin tuoreesta innostuksesta bilikseen joten snooker on myös ihan mun juttu. No kuitenkin, maanantaina olikin koko päivä koulua, mistä voisin jonku kilometripostauksen taas jossain vaiheessa kasata.

Vähän tuli taas juttua, mut niinhän se vissiin kuuluukin. Tää viikko menee Bangkokissa, katotaan mihin seuraavaks keksitään lähtee. Muutamia kaupunkeja on mielen päällä mut ei mennä asioiden edelle.

Läksyvuoren takaa

Viivi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti