torstai 15. syyskuuta 2016

Montenegro, osa 2

Kukkuu ja halojata halloo. Täällä alkaa kouluhommat päästä pikkuhiljaa vauhtiin ja järjestöjuttuja riittää. CoMedian vujut lähestyy, gradu lähestyy, joulu lähestyy ja voi että. Nyt rykäsen tämän jatko-osan tänne että päästään siitäkin, seuraavaks pitäiskin keskittyä käsiteanalyysin ihmeelliseen maailmaan.

Mutta asiaan. Otsikko on vähän valheellinen, koska ajattelin tällä kertaa tarinoida vähän meidän Albanian reissusta. Meitä lähti Budvasta just eikä melkeen kymmenen tyyppiä minibussilla ajelemaan aamuseltaan kohti kaakkoa. Maisemat oli ihan huikeat, tie nimittäin kulki pitkälti rannikkoa pitkin vuoren rinteellä (meikä tosin nukahti hetkeksi, mutta olipahan uusia maisemia vielä paluumatkallakin :D). Eka stoppi oli Montenegron puolella, kun pysähdyttiin hetkeksi ihmettelemään Sveti Stefanin saarta. Saari kuuluu luksushotellille, ja siellä on huoneiden hinnat sellasta rapiaa 4 000 euroa per yö. Siellä on majaillut kaiken maailman julkkiksia, joilla on tommosia ylimääräsiä neljätonnisia heittää taivaan tuuliin. Ei sillä, jos mulla ei ois rahasta kiinni nii kyl mullekin kelpais huone omalla uima-altaalla ja rannalla ja merinäköalalla ja hovimestarilla ja ties millä.



Eka pysähdys Albaniassa (raja-asemaa lukuunottamatta) oli maan vanhin rakennus, joka on nykyään museo. Sen jälkeen käytiin kirkossa, jonka on siunannut mm. äiti Teresa. Paikan viehätys oli lähinnä siinä, että siellä vietettiin häitä, ja balkanilainen häätyyli on aika paljon överimpi, kun mihin meillä on totuttu. (En todellakaan tiiä, mihin mulla on edellämainittujen kuvat hävinny.) 

Seuraava kohde oli päivän pääpaikka, Skadar (omalla kielellään Shkodra). Kaupunki oli hurjan kiva, siellä oli halpaa ja ihania ihmisiä. Opas kertoi kaupunkiin saavuttaessa menevänsä ensimmäisenä syömään ja mukaan saisi tulla jos haluaisi. Koko kymmenpäinen joukko sitten päätyi yhdessä syömään samaan paikkaan, oppaan kuvaus paikallisesta ruuasta kun oli vissiin aika koukuttava. Voin sanoa, että suosittelen ehdottomasti albanialaista lihapataa (nimeä en muista), ja viinihän nyt maistuu aina. 




En muista, oonko koskaan maininnut meidän matkamuistokulttuurista, mutta tässä tulee. Me siis kerätään äitin kanssa kangasmerkkejä (you know, sellasia mitä opiskelijat ompelee haalareihin) ja tavoitteena on ostaa jokaisesta maasta sen maan lippua esittävä merkki. Muutaman kerran löytäminen on ollut vähän haastavaa, mutta Albania otti ja yllätti. Ensimmäinen matkamuistokauppa, josta katottin, tarjos pariakin erilaista ja jopa hävyttömän halvalla. Lähdettiin etsimään nimittäin sillä ajatuksella, että koska ollaan suht uudessa maassa, joka vasta luo omaa matkailukulttuuriaan, niin tämän kaltaista tavaraa ei välttämättä voi odottaa olevan vielä saatavilla. 

Albaniassa, varsinkaan pikkukaupunki Skadarissa, ei osata vielä englantia kovin hyvin. Käytiin jälkkärillä leivospaikassa, jossa kassarouva ei millään tahtonut ymmärtää meitä, mutta halus kovasti kyllä palvella. Ehdotti sitten italian kieltä, sitä kun tuolla päin monet osaa. Meikähän on opiskellut sitä jokusen kurssin ja kyllä se sieltä alitajunnasta taas kurkisti sen verran, että saatiin mitä haluttiin. Fun fact: tuolla ei kahvilasta saa ollenkaan kahvia, vaan pelkästään leivoksia ja virvoitusjuomia. Kahvia myy vaan kahvipaikat, ja siinä tosiaan sitten italiaksi tämä meidän kassa selitti, ettei hänellä oo ollenkaan kahvia, mutta että tien toiselta puolelta voitte hakea ja tulla hänen paikkaansa juomaan. Italiaa sain puhua myös korukaupoilla, kun käytiin ihmettelemässä hopean hintaa. Montenegrossakaan ei oo pahan hintasta, mutta Albaniassa se vasta halpaa olikin.  


Tästähän on kehittymässä romaani. Onneks päästään jo paluumatkaan. Takasin Budvaan päin mennessä käytiin Barin vanhassa kaupungissa. Se on siis vuoren rinteellä sijaitseva rauniokaupunki ja ihan siisti. Sen edustalle on tähän päivään mennessä ehtinyt tulla jo vähän turistiliikkeitä, mutta toistaseks kylä oli tosi sympaattinen pikku kahviloineen ja vanhoine rakennuksineen. Sinne mennessä kävi pikku kämmi, kun jyrkässä mutkassa rinteessä tuli vastaan semmonen puolipakettiauto sivuluisua ja törmäs meidän minibussin kylkeen. Hetki meni ihmetellessä kuskin oveen tullutta lommoa, mutta päästiin lopulta jatkamaan. Opas kuitenkin lupas tarjota koko porukalle juomat ihan vaan ettei kenellekään jää paha mieli. 




Barista ajeltiin takaisin Budvaan. Loppuloma eli perjantai meni rennosti, ja lauantaina lähdettiin takas Suomeen. En oikeen muista mitä oon kertonu ja mitä en, mutta summa summarum: Balkan on mun uus happy place ja sinne pitää mennä pian uudestaan. 

Ens kerralla jaaritellaankin sitten taas varmaan koulutuspolitiikkaa tai jotain muuta yhtä arkista. Siihen asti se on moro.

-Viivi

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Montenegro, osa 1

Elän tällä hetkellä tämmöstä ihme siirtymäaikaa. Kesästä ollaan siirtymässä takas opiskeluhommiin, mutta koska ne hommat ei oo vielä alkanu, ollaan välitilassa jossa ei oikeen tiedetä miten päivät kuuluisi viettää. Aika on kulunu tähän mennessä kavereita treffaillessa ja hallitusjutuissa.

Nyt voisin kuitenkin palata muutaman viikon päähän, kun käytiin Montenegrossa (paikallisten kesken Crna Gora). Oltiin viikko rannikkokaupunki Budvassa, joka oli ihan kiva mesta balkanilaisine turisteineen ja halpoine viineineen. Budvan lisäks nähtiin paljon muutakin, koska käytiin yhtenä päivänä veneretkellä ja toisena päivänä Albaniassa. Ollaan siis periaatteessa nähty koko Montenegron rannikko ja vähän enemmän.





Vaikka meillä oli aika toiminnallinen viikko, ehdittiin olla Budvassakin hyvin. Meidän hotelli ei ollu ihan rannassa vaan enemmänkin paikallisasutuksen keskellä (ei sillä, että rantaan ois silti ollu pitkä matka). Sijainnin suurin etu oli varmaan hintataso. Ihan siinä hotellin lähellä oli katu (Mainly put), jonka varrelta löyty paikallisten suosimia ravintoloita ja leipomoita. Paras esimerkki hintatasosta lienee 3 euron wienerleike. Viinilasi ei luonnollisesti maksanu paljon mitään. Pullon sai kaupasta parilla eurolla.

Kaikki vanhat kaupungit on aina kivoja, ja Budvassakin sellainen on. Pinta-alaltaan se ei oo kovin iso, mutta sitäkin kivempi. Lähdettiin parina aamuna ajoissa liikkeelle, koska sillon ei oo juurkaan muita turisteja, ja käytiin aamukahvilla juice bareissa pikku aukioilla. Vanhasta kaupungista pääsee myös yhdelle uimarannalle, jossa oli mukavan rauhallista siinä aamupäivästä.



Käytiin tosiaan yhtenä päivänä vähän veneilemässä. Seurana meillä oli lähinnä italialaisia, puolalaisia ja balkanilaisia turisteja. Eka kohde oli Herceg Novin kaupunki, joka vaikutti sen lyhyen käynnin perusteella tosi kivalta. Seuraava pysähdys oli rannalla, jonka vesi on Montenegron rannikon puhtainta (muistaakseni sijainnin vuoksi).




Pysähdyttiin myös yhdellä pikku saarella, jossa oli vaan pieni kirkko. Homma vaikutti melko lailla rahastukselta, koska sisäänpääsy edellytti rahaa ja silläkin pikku saarella oli turistikauppa, jossa myytiin kirkkokrääsää ja jätskiä. Maisemat noin muuten oli ihan jees, joten jätettiin suosiolla menemättä sisälle.


Viimenen kohde oli Kotorin kaupunki, Sinne tehdään myös bussiretkiä Budvasta ja laivamatkoja vähän kauempaa. Tuli suorastaan epätodellinen olo, kun jäätävän kokonen risteilijä vyöryi eteenpäin siellä pienessä vuorien ympäröimässä Kotorinlahdessa. Kotorissakaan meillä ei ollut kovin paljoo aikaa, joten käveltiin vähän ympäriinsä ja käytiin syömässä. Sielläkin olis varmaan viihtynyt pidempäänkin.



Lyhyestä virsi kaunis, jätänpä loput seuraavaan kertaan. Hyvää syyskuuta!

-Viivi