torstai 23. helmikuuta 2017

Kekkereitä ja viikonloppureissuja

Hei vaan hei!

Helmikuu on ollut ihan suht jees. Oli yhdet vujut, yks nopee Tallinnan reissu, paljon treeniä ja toiveita herättävää keskustelua kesän harkkapaikasta.

Tuli tosiaan varattua extempore reissu Tallinnaan tuossa pari viikkoa sitten kun tiedossa oli anyways vapaa viikonloppu etelän suunnalla. Bongattiin talvialesta ihan hyvän hintaset laivamatkat ja yöpymiset, olikohan jotain 55e per turpa kaikkineen. Agendana oli ihan vaan syödä hyvin ja ottaa chillisti, mikä ainakin omasta mielestä onnistui ihan hyvin. Tähän väliin pari reissuvinkkiä. Jos kohtuuhintanen hyvä pubiruoka kelpaa, voin suositella sellasia paikkoja kun Hell Hunt ja Route 13. Hell Hunt on myös panimo, joten niiltä löytyy hyvää halpaa omaa tuotantoa.


Sitten niihin vujuihin. Ne oli viime viikonloppuna. Oli kivaa. Mukana oli hurjasti kavereita, ja menihän meillä myöhään. Ruoka oli hyvää, vujuilla se yleensä on. Seuraavana päivänä kokoonnuttiin porukalla kaverien kimppakämppään ja maattiin kaikki kasassa levitetyllä sohvalla toipumassa. 

Mun tukka oli upea ja siitä krediitit maailman parhaalle Emmalle.

Mekko oli sama kuin vuosi sitten Vyyn vujuilla, mutta onhan tuo kiva. (tarkennuksessa ollu vissiin ongelmia)

Siinä melkonen siivu neljännestä vuosikurssista. Fuksit '13, hieno vuosikerta. (kuva: Sami Pulkkinen)


Noin muuten tässä on elelty ihan rauhallisissa merkeissä. Kesäkuntoa on tullut vähän työstettyä, koska reilun viikon päästä suuntana on Thaimaa (JEEEEEE). Siitä tulee ihan varmasti kuvamateriaalia. Kouluhommaa toki riittää, mutta ei siihen tällä hetkellä kuole. Kattellaan sitä puolta sitten huhtikuussa. :D

-Viivi

torstai 26. tammikuuta 2017

Muki jota ei tuhottu

Meidän yliopiston kirjaston kahvilassa ois ihan oikeitakin mukeja, mutta otan aina sellasen pahvisen take away -kupin. Kahden tunnin istuskelun jälkeen kuppi on tyhjä ja sen reunat on nyherretty tuhannen päreiks. Tänään kaveri huomautti, että mun muki on edelleen kasassa. Sitten se totes mun vaikuttavan paljon chillimmältä kun syksyllä.

Juttuhan on niin, että olotila on todellakin eri kuin syksyllä. Joulun jälkeen päätin, etten jatkossa rääkkää itteäni henkisesti aina niin loppuun, ja nähtävästi jotain on tullut opittua viimeisten muutaman viikon aikana. Siirsin suosiolla pari tenttiä ensi syksylle, koska mun nyt vaan ei tarvii tehdä 80 noppaa tänä vuonna (tavoitemäärä normisti 55). Kävin myös urheiluhierojalla pistämässä koivet kuntoon ja palasin kuntosalille. Jätin ylimääräset herkut lukuunottamatta sosiaalista syömistä. Parannusta niin henkisessä kuin fyysisessäkin puolessa on selvästi nähtävissä jo nyt. Buukkasin myös pari matkaa tälle vuodelle ja päätin olla stressaamatta kesätöistä tai harjotteluista. Hakemuksia on laitettu ja laitetaan, joten paikka tulee jos on tullakseen (tähän asiaan palaan kun tiedän enemmän). Päätin myös repäistä ja osallistua vielä kerran vuosijuhlille, kun Vyy juhlii 49-vuotisia helmikuussa. Syy tähän yllättävään päätökseen syntyi valtavan ihmismassan painostuksesta, koska meidän koko kaveriporukka on menossa kyseisille kekkereille. Niistä bileistä ei voi tulla huonot. Takaraivossa kaivelee pieni opiskelijaelämän päättymiskriisi, joten sallittakoon tänä keväänä kaikki mahdolliset opiskelijatapahtumat.

Kuvia ette saa.

-Viivi

lauantai 14. tammikuuta 2017

2017

Viime syksy oli raskas, sitä ei käy kieltäminen. Tälle vuodelle oon luvannu itelleni vähän enemmän armoa ja vähän vähemmän stressiä. Treenaamiselle aion löytää enemmän aikaa. Hallitushommat on historiaa, ja kevään lopulla häämöttää muutto Espooseen. Tää kevät tulee olemaan viimenen täyspäiväsen opiskelun lukukausi. Gradun teen sitten, kun aika on kypsä. Opiskelijaelämän loppuminen hirvittää, mutta toisaalta sitä myös odottaa.


Voiko Vaasasta ottaa liian monta maisemakuvaa?

Matkageeni jyllää, joten maailmalle on päästävä. Maaliskuun alussa otetaan nokka kohti vaihtokotia Thaimaata. Otetaan ihan vaan rennosti, syödään hyvää thaikkuruokaa ja ajetaan skoottereilla. Eikä siinä vielä kaikki. Äitinkin kanssa on reissattava, joten kevään aikana käydään myös Budapestissä. Siellä en oo ennen käynytkään, mutta ainakin semmoseen terveyskylpylään on päästävä.

Thaimaa calling <3

Kesä ja syksy näyttää vielä epäselvältä. Harjoitteluun tai kesätöihin olis tarkoitus mennä, mutta jos kesäksi en pääse, niin sitten lomailen. Teen sitten syksyllä sen harjoittelun. Hakemuksia on laitettu, ihanteellisinta olis päästä sellaiseen paikkaan, jossa voi jatkaa kesän jälkeen vakituisena.

Palautin eilen pari isoa kouluhommaa, joten vietän pitkästä aikaa vapaata Vaasaviikonloppua. Näitä tarttis enemmän. Nyt juon saavillisen kahvia ja lähden salille.

Hyvää tätä vuotta!

-Viivi


keskiviikko 14. joulukuuta 2016

#CoMedia25

Täällä ollaan. Pahin syksy miesmuistiin alkaa olla kohta ohi, mutta niin alkaa olla myös hallituskausi. Vuosi CoMedian hallituksessa on ollu mahtava, ja sitä muistaen voisin nyt palata hetkeks marraskuisiin vuosijuhliin. Näitä kekkereitä on suunniteltu kauan, ja pakko olla vähän ylpeä siitä, mitä lopulta saatiin aikaiseksi.

 Cocktailtilaisuus eli kokkarit alkamassa. Ei jännitä. Kuva: Paula Saukkoranta.


Callitus16 <3. Kuva: Paula Saukkoranta


Bongaa meikä. Kuva: Paula Saukkoranta


Meidän vuosikurssin naikkosia eli niitä joiden kanssa vietän liikaa aikaa. Kuva: Aleksi Tuominen


Sponssilahjuksia. Kuva: Aleksi Tuominen


Koska hallituskauden loppuitkut, tässä vielä mä ja mun seuraaja. Make me proud girl! Kuva: Aleksi Tuominen

Hallituksen kaatajaisiakin ehdittiin tuossa viettää ja nyt alkaa eläkepäivät olla lähellä. Parin päivän päästä lähen joululomille ja ottamaan vähän happea tiiviin syksyn päätteeks. Kouluhommat ei lopu, mut kotona on aivan eri tavalla rentoa olla kun täällä. Toivottavasti tammikuussa palaillaan vähän levänneempinä. 

Hyvää Joulua!

-Viivi

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Mahtaako olla enää elossakaan

No oon mä, just ja just. Jälleen kerran oon haalinu liikaa tekemistä syksylle, ja taas ollaan ihan burn outissa. Hallituskausi vetelee viimesiään, vujuihin on viikko (tilanne SOS) ja maisteriopinnot tuntuu vievän aika paljon enemmän resursseja kun kandiopinnot. Tuntuu että kaikki hommat on tällä hetkellä ihan levällään.

Alkusyksy meni hallituksen kanssa fuksitapahtumia kiertäessä, mutta sit kun ne kurssit alko niin ne muuten alko oikeen rytinällä. Tän vuoden tavotteena mulla on suorittaa kaikki läsnäolopakolliset kurssit, koska ens vuonna olis sitten vaan gradu ja ehkä jotai verkkokursseja. Ne ajattelin saada tehtyä pk-seudulta käsin, koska lähen sinne mahd. pian paremman puoliskon perässä.

Asun siis tällä hetkellä  suurimman osan ajasta yksinäni, ja sen takia on pitäny keksiä kaikenlaista iltatoimintaa. Kavereiden nurkissa tulee roikuttua paljon, ja meidän pikku porukkaan on tänä syksynä tullut pari vauvaa, joita on sitten käyty ihmettelemässä.

Sisu, mun uus bestis.


Huippulaatuinen kuva ajalta, kun oli vielä energiaa.

Lenkkimaisemat on ollu jees. 

Joinakin päivinä ulkoilu rajoittuu kodin ja yliopiston välille.


Tuossa taannoin tuli myös hoidettua oma viimenen varsinainen hallitustehtävä, eli CoMedian uraputki. Sekään ei syksyn teemaa noudattaen menny ihan _putkeen_ vaan osa tapahtumista jouduttiin perumaan. Uraputken idea siis on, että siinä on työelämälähtösiä vierailuja ja vierailijoita parin viikon ajan. Olin siinä vaiheessa niin elämääni kyllästynyt kyyninen stressipesä, ettei oikeestaan ees jaksanu kiinnostaa, vaikka vähän pieleen menikin. Yks onnistuneista tapahtumista oli vierailu Kyrö Distillery Companyyn, joka tekee maailman parasta giniä (on siis palkittu, ite en niin ginistä perusta). Vierailu oli kuitenkin mielenkiintonen ja sinne saatiin porukkaakin ihan hyvin. 

Nyt pitäiskin vaan löytää itelleni seuraaja, kirjottaa sille hallitustestamentti ja kouluttaa se hommaan. Niin tai jos noista vujuista ensin selviäis..niihin varmaan palaan täällä sit joskus juhlien jälkeen. Ens kevät onkin pelkkää opiskelua, koska järjestöhommat jää taakse. Kui outoa? 

En todellakaan tiiä, koska ehin taas kirjottamaan, vaikka kiinnostusta saattais ollakki. Olis ihan kiva kertoa esim. kursseista, joita meillä maisterivaiheessa käydään, mutta enpä tiiä kiinnostaako tuo lopulta kovin monia. Saa ilmaista mielipiteitä. Vujuista nyt ainakin kerron jotain joskus.


-Viivi

torstai 15. syyskuuta 2016

Montenegro, osa 2

Kukkuu ja halojata halloo. Täällä alkaa kouluhommat päästä pikkuhiljaa vauhtiin ja järjestöjuttuja riittää. CoMedian vujut lähestyy, gradu lähestyy, joulu lähestyy ja voi että. Nyt rykäsen tämän jatko-osan tänne että päästään siitäkin, seuraavaks pitäiskin keskittyä käsiteanalyysin ihmeelliseen maailmaan.

Mutta asiaan. Otsikko on vähän valheellinen, koska ajattelin tällä kertaa tarinoida vähän meidän Albanian reissusta. Meitä lähti Budvasta just eikä melkeen kymmenen tyyppiä minibussilla ajelemaan aamuseltaan kohti kaakkoa. Maisemat oli ihan huikeat, tie nimittäin kulki pitkälti rannikkoa pitkin vuoren rinteellä (meikä tosin nukahti hetkeksi, mutta olipahan uusia maisemia vielä paluumatkallakin :D). Eka stoppi oli Montenegron puolella, kun pysähdyttiin hetkeksi ihmettelemään Sveti Stefanin saarta. Saari kuuluu luksushotellille, ja siellä on huoneiden hinnat sellasta rapiaa 4 000 euroa per yö. Siellä on majaillut kaiken maailman julkkiksia, joilla on tommosia ylimääräsiä neljätonnisia heittää taivaan tuuliin. Ei sillä, jos mulla ei ois rahasta kiinni nii kyl mullekin kelpais huone omalla uima-altaalla ja rannalla ja merinäköalalla ja hovimestarilla ja ties millä.



Eka pysähdys Albaniassa (raja-asemaa lukuunottamatta) oli maan vanhin rakennus, joka on nykyään museo. Sen jälkeen käytiin kirkossa, jonka on siunannut mm. äiti Teresa. Paikan viehätys oli lähinnä siinä, että siellä vietettiin häitä, ja balkanilainen häätyyli on aika paljon överimpi, kun mihin meillä on totuttu. (En todellakaan tiiä, mihin mulla on edellämainittujen kuvat hävinny.) 

Seuraava kohde oli päivän pääpaikka, Skadar (omalla kielellään Shkodra). Kaupunki oli hurjan kiva, siellä oli halpaa ja ihania ihmisiä. Opas kertoi kaupunkiin saavuttaessa menevänsä ensimmäisenä syömään ja mukaan saisi tulla jos haluaisi. Koko kymmenpäinen joukko sitten päätyi yhdessä syömään samaan paikkaan, oppaan kuvaus paikallisesta ruuasta kun oli vissiin aika koukuttava. Voin sanoa, että suosittelen ehdottomasti albanialaista lihapataa (nimeä en muista), ja viinihän nyt maistuu aina. 




En muista, oonko koskaan maininnut meidän matkamuistokulttuurista, mutta tässä tulee. Me siis kerätään äitin kanssa kangasmerkkejä (you know, sellasia mitä opiskelijat ompelee haalareihin) ja tavoitteena on ostaa jokaisesta maasta sen maan lippua esittävä merkki. Muutaman kerran löytäminen on ollut vähän haastavaa, mutta Albania otti ja yllätti. Ensimmäinen matkamuistokauppa, josta katottin, tarjos pariakin erilaista ja jopa hävyttömän halvalla. Lähdettiin etsimään nimittäin sillä ajatuksella, että koska ollaan suht uudessa maassa, joka vasta luo omaa matkailukulttuuriaan, niin tämän kaltaista tavaraa ei välttämättä voi odottaa olevan vielä saatavilla. 

Albaniassa, varsinkaan pikkukaupunki Skadarissa, ei osata vielä englantia kovin hyvin. Käytiin jälkkärillä leivospaikassa, jossa kassarouva ei millään tahtonut ymmärtää meitä, mutta halus kovasti kyllä palvella. Ehdotti sitten italian kieltä, sitä kun tuolla päin monet osaa. Meikähän on opiskellut sitä jokusen kurssin ja kyllä se sieltä alitajunnasta taas kurkisti sen verran, että saatiin mitä haluttiin. Fun fact: tuolla ei kahvilasta saa ollenkaan kahvia, vaan pelkästään leivoksia ja virvoitusjuomia. Kahvia myy vaan kahvipaikat, ja siinä tosiaan sitten italiaksi tämä meidän kassa selitti, ettei hänellä oo ollenkaan kahvia, mutta että tien toiselta puolelta voitte hakea ja tulla hänen paikkaansa juomaan. Italiaa sain puhua myös korukaupoilla, kun käytiin ihmettelemässä hopean hintaa. Montenegrossakaan ei oo pahan hintasta, mutta Albaniassa se vasta halpaa olikin.  


Tästähän on kehittymässä romaani. Onneks päästään jo paluumatkaan. Takasin Budvaan päin mennessä käytiin Barin vanhassa kaupungissa. Se on siis vuoren rinteellä sijaitseva rauniokaupunki ja ihan siisti. Sen edustalle on tähän päivään mennessä ehtinyt tulla jo vähän turistiliikkeitä, mutta toistaseks kylä oli tosi sympaattinen pikku kahviloineen ja vanhoine rakennuksineen. Sinne mennessä kävi pikku kämmi, kun jyrkässä mutkassa rinteessä tuli vastaan semmonen puolipakettiauto sivuluisua ja törmäs meidän minibussin kylkeen. Hetki meni ihmetellessä kuskin oveen tullutta lommoa, mutta päästiin lopulta jatkamaan. Opas kuitenkin lupas tarjota koko porukalle juomat ihan vaan ettei kenellekään jää paha mieli. 




Barista ajeltiin takaisin Budvaan. Loppuloma eli perjantai meni rennosti, ja lauantaina lähdettiin takas Suomeen. En oikeen muista mitä oon kertonu ja mitä en, mutta summa summarum: Balkan on mun uus happy place ja sinne pitää mennä pian uudestaan. 

Ens kerralla jaaritellaankin sitten taas varmaan koulutuspolitiikkaa tai jotain muuta yhtä arkista. Siihen asti se on moro.

-Viivi

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Montenegro, osa 1

Elän tällä hetkellä tämmöstä ihme siirtymäaikaa. Kesästä ollaan siirtymässä takas opiskeluhommiin, mutta koska ne hommat ei oo vielä alkanu, ollaan välitilassa jossa ei oikeen tiedetä miten päivät kuuluisi viettää. Aika on kulunu tähän mennessä kavereita treffaillessa ja hallitusjutuissa.

Nyt voisin kuitenkin palata muutaman viikon päähän, kun käytiin Montenegrossa (paikallisten kesken Crna Gora). Oltiin viikko rannikkokaupunki Budvassa, joka oli ihan kiva mesta balkanilaisine turisteineen ja halpoine viineineen. Budvan lisäks nähtiin paljon muutakin, koska käytiin yhtenä päivänä veneretkellä ja toisena päivänä Albaniassa. Ollaan siis periaatteessa nähty koko Montenegron rannikko ja vähän enemmän.





Vaikka meillä oli aika toiminnallinen viikko, ehdittiin olla Budvassakin hyvin. Meidän hotelli ei ollu ihan rannassa vaan enemmänkin paikallisasutuksen keskellä (ei sillä, että rantaan ois silti ollu pitkä matka). Sijainnin suurin etu oli varmaan hintataso. Ihan siinä hotellin lähellä oli katu (Mainly put), jonka varrelta löyty paikallisten suosimia ravintoloita ja leipomoita. Paras esimerkki hintatasosta lienee 3 euron wienerleike. Viinilasi ei luonnollisesti maksanu paljon mitään. Pullon sai kaupasta parilla eurolla.

Kaikki vanhat kaupungit on aina kivoja, ja Budvassakin sellainen on. Pinta-alaltaan se ei oo kovin iso, mutta sitäkin kivempi. Lähdettiin parina aamuna ajoissa liikkeelle, koska sillon ei oo juurkaan muita turisteja, ja käytiin aamukahvilla juice bareissa pikku aukioilla. Vanhasta kaupungista pääsee myös yhdelle uimarannalle, jossa oli mukavan rauhallista siinä aamupäivästä.



Käytiin tosiaan yhtenä päivänä vähän veneilemässä. Seurana meillä oli lähinnä italialaisia, puolalaisia ja balkanilaisia turisteja. Eka kohde oli Herceg Novin kaupunki, joka vaikutti sen lyhyen käynnin perusteella tosi kivalta. Seuraava pysähdys oli rannalla, jonka vesi on Montenegron rannikon puhtainta (muistaakseni sijainnin vuoksi).




Pysähdyttiin myös yhdellä pikku saarella, jossa oli vaan pieni kirkko. Homma vaikutti melko lailla rahastukselta, koska sisäänpääsy edellytti rahaa ja silläkin pikku saarella oli turistikauppa, jossa myytiin kirkkokrääsää ja jätskiä. Maisemat noin muuten oli ihan jees, joten jätettiin suosiolla menemättä sisälle.


Viimenen kohde oli Kotorin kaupunki, Sinne tehdään myös bussiretkiä Budvasta ja laivamatkoja vähän kauempaa. Tuli suorastaan epätodellinen olo, kun jäätävän kokonen risteilijä vyöryi eteenpäin siellä pienessä vuorien ympäröimässä Kotorinlahdessa. Kotorissakaan meillä ei ollut kovin paljoo aikaa, joten käveltiin vähän ympäriinsä ja käytiin syömässä. Sielläkin olis varmaan viihtynyt pidempäänkin.



Lyhyestä virsi kaunis, jätänpä loput seuraavaan kertaan. Hyvää syyskuuta!

-Viivi