Kukkuu ja halojata halloo. Täällä alkaa kouluhommat päästä pikkuhiljaa vauhtiin ja järjestöjuttuja riittää. CoMedian vujut lähestyy, gradu lähestyy, joulu lähestyy ja voi että. Nyt rykäsen tämän jatko-osan tänne että päästään siitäkin, seuraavaks pitäiskin keskittyä käsiteanalyysin ihmeelliseen maailmaan.
Mutta asiaan. Otsikko on vähän valheellinen, koska ajattelin tällä kertaa tarinoida vähän meidän Albanian reissusta. Meitä lähti Budvasta just eikä melkeen kymmenen tyyppiä minibussilla ajelemaan aamuseltaan kohti kaakkoa. Maisemat oli ihan huikeat, tie nimittäin kulki pitkälti rannikkoa pitkin vuoren rinteellä (meikä tosin nukahti hetkeksi, mutta olipahan uusia maisemia vielä paluumatkallakin :D). Eka stoppi oli Montenegron puolella, kun pysähdyttiin hetkeksi ihmettelemään Sveti Stefanin saarta. Saari kuuluu luksushotellille, ja siellä on huoneiden hinnat sellasta rapiaa 4 000 euroa per yö. Siellä on majaillut kaiken maailman julkkiksia, joilla on tommosia ylimääräsiä neljätonnisia heittää taivaan tuuliin. Ei sillä, jos mulla ei ois rahasta kiinni nii kyl mullekin kelpais huone omalla uima-altaalla ja rannalla ja merinäköalalla ja hovimestarilla ja ties millä.
Eka pysähdys Albaniassa (raja-asemaa lukuunottamatta) oli maan vanhin rakennus, joka on nykyään museo. Sen jälkeen käytiin kirkossa, jonka on siunannut mm. äiti Teresa. Paikan viehätys oli lähinnä siinä, että siellä vietettiin häitä, ja balkanilainen häätyyli on aika paljon överimpi, kun mihin meillä on totuttu. (En todellakaan tiiä, mihin mulla on edellämainittujen kuvat hävinny.)
Seuraava kohde oli päivän pääpaikka, Skadar (omalla kielellään Shkodra). Kaupunki oli hurjan kiva, siellä oli halpaa ja ihania ihmisiä. Opas kertoi kaupunkiin saavuttaessa menevänsä ensimmäisenä syömään ja mukaan saisi tulla jos haluaisi. Koko kymmenpäinen joukko sitten päätyi yhdessä syömään samaan paikkaan, oppaan kuvaus paikallisesta ruuasta kun oli vissiin aika koukuttava. Voin sanoa, että suosittelen ehdottomasti albanialaista lihapataa (nimeä en muista), ja viinihän nyt maistuu aina.
En muista, oonko koskaan maininnut meidän matkamuistokulttuurista, mutta tässä tulee. Me siis kerätään äitin kanssa kangasmerkkejä (you know, sellasia mitä opiskelijat ompelee haalareihin) ja tavoitteena on ostaa jokaisesta maasta sen maan lippua esittävä merkki. Muutaman kerran löytäminen on ollut vähän haastavaa, mutta Albania otti ja yllätti. Ensimmäinen matkamuistokauppa, josta katottin, tarjos pariakin erilaista ja jopa hävyttömän halvalla. Lähdettiin etsimään nimittäin sillä ajatuksella, että koska ollaan suht uudessa maassa, joka vasta luo omaa matkailukulttuuriaan, niin tämän kaltaista tavaraa ei välttämättä voi odottaa olevan vielä saatavilla.
Albaniassa, varsinkaan pikkukaupunki Skadarissa, ei osata vielä englantia kovin hyvin. Käytiin jälkkärillä leivospaikassa, jossa kassarouva ei millään tahtonut ymmärtää meitä, mutta halus kovasti kyllä palvella. Ehdotti sitten italian kieltä, sitä kun tuolla päin monet osaa. Meikähän on opiskellut sitä jokusen kurssin ja kyllä se sieltä alitajunnasta taas kurkisti sen verran, että saatiin mitä haluttiin. Fun fact: tuolla ei kahvilasta saa ollenkaan kahvia, vaan pelkästään leivoksia ja virvoitusjuomia. Kahvia myy vaan kahvipaikat, ja siinä tosiaan sitten italiaksi tämä meidän kassa selitti, ettei hänellä oo ollenkaan kahvia, mutta että tien toiselta puolelta voitte hakea ja tulla hänen paikkaansa juomaan. Italiaa sain puhua myös korukaupoilla, kun käytiin ihmettelemässä hopean hintaa. Montenegrossakaan ei oo pahan hintasta, mutta Albaniassa se vasta halpaa olikin.
Tästähän on kehittymässä romaani. Onneks päästään jo paluumatkaan. Takasin Budvaan päin mennessä käytiin Barin vanhassa kaupungissa. Se on siis vuoren rinteellä sijaitseva rauniokaupunki ja ihan siisti. Sen edustalle on tähän päivään mennessä ehtinyt tulla jo vähän turistiliikkeitä, mutta toistaseks kylä oli tosi sympaattinen pikku kahviloineen ja vanhoine rakennuksineen. Sinne mennessä kävi pikku kämmi, kun jyrkässä mutkassa rinteessä tuli vastaan semmonen puolipakettiauto sivuluisua ja törmäs meidän minibussin kylkeen. Hetki meni ihmetellessä kuskin oveen tullutta lommoa, mutta päästiin lopulta jatkamaan. Opas kuitenkin lupas tarjota koko porukalle juomat ihan vaan ettei kenellekään jää paha mieli.
Barista ajeltiin takaisin Budvaan. Loppuloma eli perjantai meni rennosti, ja lauantaina lähdettiin takas Suomeen. En oikeen muista mitä oon kertonu ja mitä en, mutta summa summarum: Balkan on mun uus happy place ja sinne pitää mennä pian uudestaan.
Ens kerralla jaaritellaankin sitten taas varmaan koulutuspolitiikkaa tai jotain muuta yhtä arkista. Siihen asti se on moro.
-Viivi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti