sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Montenegro, osa 1

Elän tällä hetkellä tämmöstä ihme siirtymäaikaa. Kesästä ollaan siirtymässä takas opiskeluhommiin, mutta koska ne hommat ei oo vielä alkanu, ollaan välitilassa jossa ei oikeen tiedetä miten päivät kuuluisi viettää. Aika on kulunu tähän mennessä kavereita treffaillessa ja hallitusjutuissa.

Nyt voisin kuitenkin palata muutaman viikon päähän, kun käytiin Montenegrossa (paikallisten kesken Crna Gora). Oltiin viikko rannikkokaupunki Budvassa, joka oli ihan kiva mesta balkanilaisine turisteineen ja halpoine viineineen. Budvan lisäks nähtiin paljon muutakin, koska käytiin yhtenä päivänä veneretkellä ja toisena päivänä Albaniassa. Ollaan siis periaatteessa nähty koko Montenegron rannikko ja vähän enemmän.





Vaikka meillä oli aika toiminnallinen viikko, ehdittiin olla Budvassakin hyvin. Meidän hotelli ei ollu ihan rannassa vaan enemmänkin paikallisasutuksen keskellä (ei sillä, että rantaan ois silti ollu pitkä matka). Sijainnin suurin etu oli varmaan hintataso. Ihan siinä hotellin lähellä oli katu (Mainly put), jonka varrelta löyty paikallisten suosimia ravintoloita ja leipomoita. Paras esimerkki hintatasosta lienee 3 euron wienerleike. Viinilasi ei luonnollisesti maksanu paljon mitään. Pullon sai kaupasta parilla eurolla.

Kaikki vanhat kaupungit on aina kivoja, ja Budvassakin sellainen on. Pinta-alaltaan se ei oo kovin iso, mutta sitäkin kivempi. Lähdettiin parina aamuna ajoissa liikkeelle, koska sillon ei oo juurkaan muita turisteja, ja käytiin aamukahvilla juice bareissa pikku aukioilla. Vanhasta kaupungista pääsee myös yhdelle uimarannalle, jossa oli mukavan rauhallista siinä aamupäivästä.



Käytiin tosiaan yhtenä päivänä vähän veneilemässä. Seurana meillä oli lähinnä italialaisia, puolalaisia ja balkanilaisia turisteja. Eka kohde oli Herceg Novin kaupunki, joka vaikutti sen lyhyen käynnin perusteella tosi kivalta. Seuraava pysähdys oli rannalla, jonka vesi on Montenegron rannikon puhtainta (muistaakseni sijainnin vuoksi).




Pysähdyttiin myös yhdellä pikku saarella, jossa oli vaan pieni kirkko. Homma vaikutti melko lailla rahastukselta, koska sisäänpääsy edellytti rahaa ja silläkin pikku saarella oli turistikauppa, jossa myytiin kirkkokrääsää ja jätskiä. Maisemat noin muuten oli ihan jees, joten jätettiin suosiolla menemättä sisälle.


Viimenen kohde oli Kotorin kaupunki, Sinne tehdään myös bussiretkiä Budvasta ja laivamatkoja vähän kauempaa. Tuli suorastaan epätodellinen olo, kun jäätävän kokonen risteilijä vyöryi eteenpäin siellä pienessä vuorien ympäröimässä Kotorinlahdessa. Kotorissakaan meillä ei ollut kovin paljoo aikaa, joten käveltiin vähän ympäriinsä ja käytiin syömässä. Sielläkin olis varmaan viihtynyt pidempäänkin.



Lyhyestä virsi kaunis, jätänpä loput seuraavaan kertaan. Hyvää syyskuuta!

-Viivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti