keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Bungaloweja ja pannukakkuja

Matka jatkuu. Tämänhetkinen sijainti Koh Tao.

Prachuap Khiri Khanista matka jatkui junalla Chumphoniin, joka tunnetaan ainakin lukemani perusteella melko pitkälti läpikulkupaikkana. Chumphonista nimittäin pääsee laivalla suomituristillekin tutuille Koh Taolle, Koh Pha-Nganille ja Koh Samuille.

Matka Prachuapista Chumphoniin kesti junalla muutaman tunnin, ja juna oli vähän parempi kuin meidän ekalla taipaleella. Chumphon paljastui sitten isommaksi kaupungiksi, kuin oltiin kuviteltu ja koettiin siinä muutama hämmennyksen hetki kun Bangkokissa opittu taksin käytön helppous ei pätenytkään tässä kaupungissa. Niitä ei nimittäin juurikaan ollut.0 Reilun pituisen, auringonpaahteessa suoritetun kävelykierroksen päätteeksi suunnistettiin takaisin rautatieasemalle, jossa kuultiin, että laivat saarille lähtee parinkymmenen kilometrin päästä. Saatiin kuitenkin järjestettyä niin kyyti kuin majoituskin ja päälle vielä liput seuraavan päivän Koh Taolle menevään laivaan.







Majoituspaikka oli loistava. Se oli pieni kasa bungaloweja ja respa ihan laivan lähtöpaikan vieressä. Oli hiekkarantaa, oli pannukakkuaamiaista, oli aurinkotuoleja ja maailman söpöin pikku mökki. Tilaa bungaloweissa oli yllättävän paljon siihen nähden, miltä ne näytti ulkoapäin. Laiva Koh Taolle lähti seuraavana päivänä yhdeltä, joten aamupäivä meni auringossa köllötellessä.

Koh Taosta asiaa sitten kun hermot ja netti kestää kuvien lataamisen vähän paremmin.

-Viivi




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti