Mitäs mitäs?

Jahas kuulkaa, kaikkeen sitä meikäläinen ryhtyykin.

Tää on nyt taas niin tätä, hirveesti kouluhommaa ja Viivi sen kun haalii kaikkea kivaa lisäaktiviteettia. Tää vuosi on nyt mulla siis kolmas, ja kunnianhimopäissäni päätin, että keväällä on kandiopinnot kasassa. Pikkasen enemmän pitäis tänän vuonna saada opintopisteitä kun mitä aiempina kahtena vuotena on tullu (per vuosi siis). Toki tässä on myös sellasia pieniä häiritseviä projekteja niinku nyt vaikka toi kandi (parikyt sivua tutkimusasiaa toistaiseksi tuntemattomasta aiheesta). Kandikurssi mulla alkaa joulukuussa ja jatkuu toukokuulle asti. Kursseja on kunnioitettava määrä, ja ryhmätöitä joita ah niin valtavasti rakastan (not..) on sen sata liikaa. On yritysviestintää, erikoiskielen popularisointia, mediatutkimusta, digitaalista viestintää ja yks rästiin jääny taulukkolaskenta.

No mut hei ainaki kampuksella on hyvät maisemat.

No mutta. Eihän se riitä. Kahden vuoden välein järjestetään Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalit. Niissä valitaan 30 vaikuttamishaluista ajattelevaa nuorta edustajistoon eli edariin päättämään asioista. Se on siis yliopiston eduskunta. Tässä vaiheessa kaikille lienee selvää, että meikä on nyt sit lähtenyt ehdolle. Mielen päällä on jo jonkun aikaa ollut jonkin sortin luottamustehtäviin tarttuminen, ja nyt kun aika koitti ja ylipuhujia tuli vastaan vähän joka välissä, iskin heikkona hetkenä nimeni paperiin ja päätin alkaa tärkeäksi henkilöksi (älkää nyt ihan tosi ottako tätä liian vakavasti). Oon nyt siis ehdolla HaHu:n eli Hallinnoivien Humaanien listalla. HaHu on poliittisesti sitoutumaton hallintotieteilijöiden ja humanistien vaaliliitto, sieltä löytyy siis hallaria, kielitieteilijää ja viestintätieteilijää. Ekat fiilikset oli lähinnä, että enkö mä vaan vois olla se hiljanen hyyppä jota ei kiinnosta mikään, mut siitä on ollu suunta vaan ylöspäin ja nyt tuntuu jo että tiedän jostain jotain. Eikä siinä tietenkään vielä kaikki. Eilen olin seuraamassa vaalipaneelia, jossa meitä edusti miespuolinen hallari. Ens viikolla on seuraava paneeli ja sinne toivotaan naispuolista humanistia. Syystä tai toisesta kukaan ei pääse tai halua, joten meikähän taipui ja järjesti itelleen tulevalle viikolle oikein vusoisadan nolauksen. Aiheet on suunnilleen hanskassa (onneks olin eilen siellä paneelissa kuuntelemassa), ja mulla on kyllä mielipiteitä, mutta pienen pieni epävarmuus järsii takaraivoa. Noh. Niin. Siitä lisää viikon päästä.

Kuva on Sami Paldaniuksen käsialaa ja mun virallinen vaalikuva. Äänestäkää.

Tosiaan, marraskuussa koittaa mun ensimmäiset vujut! Mitkä? No vuosijuhlat. Jotkut isoimmat ainejärjestöt ja tietysti VYY juhlii vuosittain vuosijuhlia (viestintätieteilijät viiden vuoden välein) ja marraskuussa on Tutin eli tekniikan opiskelijoiden 25-vuotisjuhlat. Oon kuullu niistä sen verran paljon hyvää, että tänä vuonna päätin järjestää itteni sinne kaverin avecina. Kalliitahan nämä hienommat kekkerit on, mutta kerrankos sitä. Ens kuussa siis juttua iltapukujuhlista. Jännää!

Vieläkin täällä
-Viivi

Comeback

Täällä käy edelleen joku. Joskus.

Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, sain kesän aikana tähän blogiin liittyen kommentteja, jotka lämmitti mieltä mitä huomattavimmissa määrin. Kuulin yllättäviltä tahoilta, että menoa on seurattu ja jatkokin kiinnostaisi. Tuntuu hienolta, että joku haluaa lukea tällasen perusjampan kuulumisia ja jaaritteluja siitä mitä oon tehny. Nää kommentit on jääny silleen kasuaalisti hengailemaan takaraivoon, minkä takia oon nyt täällä taas. Tällä hetkellä on vaikeeta sanoa, miten jatkan kirjottelua, mutta mielessä on ajottainen kuulumisten tarinointi ja elämäntilanteen ruodinta, mahdollisesti jopa kandiavautuminen.

Edellinen postaus jäi melko tekstipainotteiseksi, joten laitetaanpa tähän tämmönen sekalainen seurakunta kuvia kesälta ja alkusyksyltä pikakatsauksena menneisiin kuukausiin.

Lähettiin äitin kanssa käyttämään koiraa vähän pidemmällä lenkillä ja suunnattiin Repovedelle Mikkelin tuntumaan. Hyviä lenkkipolkuja ja maisemat mitä parhaimmat, suosittelen ehdottomasti kotimaan matkailijoille.

Elokuun alussa kesän kylmyys painoi jo siinä määrin, että napattiin kaverin kanssa matka Barcelonaan. 

Syksy on alkanu rauhallisesti, kursseja riittää ja joulukuun alussa siintää uhkaavasti kandikurssin eka tapaaminen. Koska tälle vuodelle ei kandin kanssa tappelemisen lisäks oo tiedossa juurikaan mitään jännää, näyttäis siltä että pitää alkaa suunnitella vuosijuhliin osallistumisia ja mahdollista edustajistoon hakeutumista. Näistä jutuista lisää myöhemmin, nyt tulin vaan kertomaan et tääl  mä oon. Kauheen vaikeeta tällanen pitkän ajan kuulumisten tiivistäminen, jatkossa taidan keskittyä pienempiin kokonaisuuksiin.

ps. tänään tuli opintopisteet vaihdosta eli se on nyt virallisesti loppuun suoritettu. Sivuaine johtamisesta ja journalistiikasta check!

-Viivi

Viimeinen sana

Paleltaa niin, että taju lähtee.

Kuulin että mulla on lukijoita. Sain myös toiveen jatkaa kirjoittamista, joten harkinta blogin kohtaloon liittyen jatkuu. Koen kuitenkin velvollisuudekseni päättää tämän vaihdon kunnialla, viimeistä postausta myöten.

Viimeinen viikko Bangkokissa oli tenttejä ja hyvästejä. Tentit meni hyvin, yhden uskoin reputtavani. Taistelin rahoistani ja vihoviimeisen väärinkäsityksen jälkeen takuurahat löysi omistajansa. Pakkasin. Heitin tavaraa pois, osan annoin vielä Thaimaahan jääville. Sanoin heihei. "Oli mahtavaa tutustua, nähdäänkö vielä? Tuuthan käymään, näytän sulle Pariisia." Halattiin, annettiin poskisuukkoja, ne on vieläkin outoja. "Jos tuut Bangkokiin niin voit asua mun luona." "Älä palellu sinne Suomeen." Punnittiin laukkuja, enemmänkin ois saanu olla. Kuivattuja mangoja piti vielä ostaa.

Jatkolento Istanbulista Helsinkiin oli tunnin myöhässä, perillä oltiin vasta yöllä. Mua oltiin vastassa, pääsin kotiin asti. Bangkok +38 astetta, öinen Helsinki +5. Seuraavana päivänä kurkku oli kipeä. Sitä seuraavana oli flunssa. Kolmantena ei jalat kantanu, taju lähti heti aamulla. Koita siinä kotiutua. Kurssien arvosanat tuli. Neljä A:ta, siitä huonosti menneestä tuli C.

Heinäkuu meni töissä.

Paluusta on puoltoista kuukautta. Kyllä, kyllä mä Thaimaata kaipaan, varsinkin näillä kesäkeleillä. Vielä mä sinne palaan.

Parit viimeaikaiset kommentit tästä blogista on lämmittänyt mieltä valtavasti, on mieletöntä tietää, että joku haluaa tietää sun kuulumiset ja seuraa sun elämää niinku se olis mielenkiintoinenkin. Jatkan luultavasti valitulla linjalla, blogin nimeä pitää ehkä jossain kohtaa fiksata.

Kiitos kuluneesta puolesta vuodesta, elämäni on nyt hieman parempi ja sanavarasto hieman laajempi. Koska en osaa kirjoittaa pitkiä vuolaita onnenavautumisia, totean, että life well travelled ja tästä on hyvä jatkaa.

Vieläkin vähän palellen

Viivi

Hyvin alkanut viikko

Toissayönä oli mun tähänastisen elämän pahin myrsky. Jyrinä tuntu sielussa asti ja taivas välähteli sekunnin välein parin tunnin ajan. Tuuli oli niin kova, että kymmenennen kerroksen asukkaana oikeasti pelkäsin ikkunoiden hajoavan. Hatarasti tiivistetyn huoneen läpi kulkeva tuuli heilutti vessan ovea paikallaan ja siitä kolinasta olis voinu päätellä että joku pyrkii ulos sieltä vessasta. Meikälänenhän ei nukkunut. Kuulin juttua, että jotkut oli vedellyt sikeitä eikä edes tiennyt koko myrskystä, en usko.

Aamulla oli tulva. Pihalla ja lähikaduilla vettä oli parikymmentä senttiä. Ihmeteltiin pariin kertaan Bangkokin viemäröintiä. Tiet oli tukossa, kuulemma joku onnettomuus. Yhdistetään se muutenkiin ruuhkaiseen Hua Makin aamuun, tuloksena 15 minuutin koulumatka kesti joillakin 3h. Itse selvisin 40 minuutilla. Liikenne siis todellakin seisoi.

Changilainen koirakin tietää, että sadekausi on tulossa. Nyt sen huomaa Bangkokissakin.

Koululla menin kyselemään registration officesta, olisko deposit -kuitti jo tullut. Me maksettiin Bangkokiin tullessa määrätty summa rahaa koululle ja nyt meidän pitäis saada siitä aika iso lohko takaisin. Yksityisen koulun byrokratia kuitenkin vaikeuttaa hieman rahan saantia, onhan se nyt voitto jos joku ei vaivaudu vaikean paperisodan takia deposittiaan hakemaan takaisin. Ensin pitää täyttää lomake ja haalia allekirjoituksia. Mulla kävi hyvin kun vaihtarivastaava lupas hommata nimet mulle ja toimittaa paperin oikeeseen paikkaan. Nyt, kahta viikkoa myöhemmin mulle oli tarkoitus olla kuitti, jolla voin jostain tietystä pankista mennä hakemaan rahoja. Mutta kappas vaan, ei löytynyt. Ei ollut kuulemma meikäläisen paperia tullut. Tätä on nyt selvitelty kaks päivää. Minähän en luovuta, raha on aina rahaa. Taistelu jatkuu.

Tänä aamuna koettiin aivan uudenlaisia kauhunhetkiä. Heräsin siihen, että oli kuuma. Siis mitä? Meillähän on ilmastointi. No katos vaan, edellisyönä oli ollut taas jonkunasteinen myräkkä, ja meidän ilmastointipömpeli oli hajonnut. Uskokaa vaikka huviksenne, ei täällä eletä ilman ilmastointia.

Pääsin ilmastoimatonta kämppää pakoon koululle, jossa mulla oli esitelmä aiheesta, jonka tiesin puoliksi. Tiedonkulku oli ollut hieman vajavaista ja edellisviikolla olin pois tunnilta. Aihe oli eräs luottokorttifirma ja se, kuinka asiakashankintaa voitaisi kehittää. Tunnin alussa joku tän firman jehu ilmestyi luokkaan kuuntelemaan esitelmiä ja meikäläistä hävetti jo valmiiksi.

Aihe oli kuitenkin melko helppo. Improvisoinnilla ja yllättävän hyvällä Power Pointilla päästiin pitkälle ja lopulta saatiinkin kiitosta itse edustajalta. Päästiin tunnilta etuajassa. Loppupäivän aikana ehdittiin siivoamaan, pyykkäämään, uimaan ja ilmoittamaan hajonneesta ilmastoinnista. Tunti vikailmoituksen jälkeen meidän ovelle tuli iloinen pikku huoltomies, joka laittoi jäähdytyksen kuntoon. Ilmastointi toimii ja huomenna on viimeinen varsinainen koulupäivä.

Neljä tenttiä on vielä edessä ja deposittisota jatkuu, mutta ehkä mä selviän.

-Viivi

Koh Chang

Kahden viikon päästä lennetään Suomeen. Vikat lomat on nyt lusittu ja edessä häämöttää kolme esitelmää ja neljä tenttiä. Sitä ennen Chang.

Rannalle oli vielä päästävä. Näkemättömiä paikkoja riittää, joten vikat vapaat käytettiin hyväksi ja lähdettiin vielä yhteen uuteen kohteeseen. Koh Chang on kiva pikku saari Pattayasta eteläänpäin, ja sen nimi muuten tarkoittaa elefanttia. Enimmäkseen se on vuorta ja metsää, mutta rannikolla on kyliä, ja saarta kiertää tie jonka varrelle nää kylät on kasvanu. Jonkun selittämättömän ilmastollisen tekijän vuoksi Thaimaan saarten länsipuolille on syntynyt kaikki hiekkarannat ja itäpuolet on enimmäkseen mangrovemetsää. Changillakin rannat ja resorttikylät löytyy lännestä, kun taas itäpuoli on paikallisten asuttamaa.

Koska kyseessä oli viimenen loma, haluttiin vaan ottaa ihan rennosti. Suurin osa ajasta oltiinkin rannalla, jossa oli muuten tilaa aika kivasti. Koh Chang ei oo vielä kovin tunnettu länsimaalaisten keskuudessa ja sadekausihan on pian alkamassa. High season eli vilkas sesonki loppuu toukokuun tai kesäkuun alussa, riippuu keneltä kysyy, mutta low season on nyt kuitenkin selvästi alkanut, sen verran vähän ihmisiä saarella enää lomaili.

Lähestyvä sadekausi näkyi yöllisinä myrskyinä. Useampana yönä aattelin ikkunoiden hajoavan sisään sen rankkasateen ja tuulen takia, ja kerran ukkonen ei edes kuulostanut ukkoselta kun se jyrisi niin kovaa. Päivisin keli oli ihan perus paahtava. Vikana päivänä nähtiin kaikki normaaliksi luokiteltavat luonnonilmiöt. Aamupäivällä aurinko paahtoi tavalliseen tapaan, sitten alkoi kerääntyä pilviä, sitä seurasi sade. Aurinko paistoi edelleen. Tuuli myös kovaa. Saaren päälle tuli sateenkaari, joka kruunas täydellisesti sen omituisen kelin.

Parina päivänä vuokrattiin skootteri ja tutkittiin saarta. Kivoja rantoja löytyi useampi ja tähän aikaan vuodesta niillä kaikilla saa olla aikalailla rauhassa. Koh Chang muistuttaa vähän Koh Lantaa, siellä oli nimittäin samanlaisia rantaa myöten kulkevia mäkisiä ja mutkaisia teitä ja näköalapaikkoja. Ne mäet on oikeasti jyrkkiä. Alaspäin mennessä olin varma, että skootteri kaatuu eteenpäin sen jyrkän kulman takia. Ne maisemat on kuitenkin upeita. Välillä tie kulki keskellä viidakkoa, välillä kylissä ja välillä korkeilla paikoilla, joista näki merelle. Viidakko-osuuksilla tienvarret oli ajoittain täynnä apinoita, näköalapaikoilla piti varoa niiden muutamien turistien selfietikkuja.

Thaimaassa on paljon koiria, mutta Changilla niitä tuntu olevan vielä tuplasti enemmän. Seven elevenien edustoilla niitä näkee jostain syystä paljon, ja rannalla niitä oli enemmän kuin ihmisiä (joita ei tosin ollut hirveästi). Ne myös hakeutu usein siihen meidän lähimaastoon kun mentiin rannalle, ovat vissiin aika turistiystävällisiä (tai turistit ruokkii niitä).

Tää tyyppi oli erityisen seurallinen. Itseasiassa se melkeen säikäytti mut melkeen hengiltä kun keskityin lukemiseen ja kun käännyin niin mun selän takana näytti tältä. 

Jos suunnittelet matkaa Thaimaahan niin unohda suosiolla Pattaya ja Phuket. Täällä on niin paljon hienompiakin paikkoja, joissa voi lisäks nähdä jopa vähän paikallisiakin. Changille pääsee Bangkokista helposti, eikä tää oo vielä ainakaan mikään turistirysä. Paras tapa nähdä maata on tietenkin reppureissaaminen, mutta ihan parin viikon valmismatkailijallekin löytyy ihan oikeita thaimaalaisia kohteita. 

Nyt on koittanut sitten se aika kun katsotaaan kaikki Youtubevideot aiheesta "Bangkokin parhaat nähtävyydet". Pakkohan se on vielä viimesen parin viikon aikana yrittää nähdä uusia paikkoja, koska täältä niitä löytyy. Aika tuntuu vaan uhkaavasti loppuvan, koska kaikki koulujututhan tehdään vikoilla viikoilla. Tekemistä nyt siis ainakin riittää.

-Viivi

Hong Kong, osa 2

Raitiovaunuja ja pilvenpiirtäjiä.

Ekana päivänä tutkittiin Hong Kongia ylhäältä päin, seuraavat päivät meni kaupunkia kiertäessä. Hong Kongin keskusta saaren puolella on keskittynyt rannan tuntumaan, joten se on vähän semmonen pitkulainen. Rannan myötäisesti kulkee kaksikerroksisia raitiovaunuja, ja niistä näkee keskustaa aika kivasti. Hong Kongissa (niinku aika monessa muussakin kaupungissa) oli selkeitä rikkaita alueita, köyhempiä alueita, tavisten alueita ja kaikenmaailman hipsterialueita. Jo raitiovaunumatkan aikana katukuva ehti muuttua bisnesalueesta kauppa-alueeksi ja pikkukiinaksi.

Raitiovaunuilla matkustaminen on tuolla tosi halpaa (vaikkakin myönnettäköön, että oon sen verran maalta ettei vertailukohtia oo kovinkaan paljon). Honkkarissa on käytössä Octopus -kortti, johon voi ladata rahaa ja se käy kaikkeen julkiseen liikenteeseen (bussit, raitsikat, metro..). Hankittiin itekin sellaset kortit ja tuli niitä kyllä käytettyäkin aika tiuhaan.

Perjantaina kilometrejä kertyi jalkatuntuman mukaan liikaa, mutta lauantaina iski sade, joten sillon pyrittiinkin sitten enemmän sisätiloihin. Raitsikoilla ajettiin kumpanakin päivänä, pois jäätiin paikoissa jotka näytti hyvältä. Kowloonin puolellakin tuli kierrettyä.

Nyt kun tässä on muutama suurkaupunki tullut nähtyä niin alkaa hahmottua se kontrasti, joka niiden välillä on. Bangkok, Singapore ja Hong Kong on kaikki ihan erilaisia. Siinä missä Bangkok on laajalla alueella ja yhtä kaaosta liikenteen ja kaikkien katukojujen takia, Hong Kong on keskittynyt yllättävän pienelle alueelle, ja siellä liikenne toimii paremmin suunnitellun julkisen liikenteen takia. Honkkarin kadut on siistejä ja jollain tavalla paljon rauhallisempia kuin Bangkokin. Sitten taas on Singapore, jossa siisteyskontrolli on ehkä jopa vähän liioiteltua.

Kirjottaminen ei tunnu nyt oikeen sujuvan, joten jätän tämän vaan tähän ja jatkan kouluhommia. Jäljellä olis enää kolme viikkoa, joten tekemistähän löytyy. Ens viikolla on meidän vikat lomat ja sit pian onkin lopputentit. Vähiin käy.

-Viivi

Hong Kong

En olis antanu itelleni anteeks jos en olis lähteny.

Noniin. Tälle keväälle tuli sitten käytyä vielä neljännessä maassa. Sanokaa mitä sanotte, mutta meikäläiselle Hong Kong on yhtä kuin Kiina. Joo, sillä on oma hallinto ja se on ollut Kiinan alaisuudessa vasta vuodesta 1997 asti, mutta Kiinaa se silti on. Suurin osa asukkaista on kiinalaisia ja onhan se muutenkin niinku Kiinassa olis. Sanonko vielä kerran Kiina?

Lento Bangkokista Honkkariin kestää huimat kaksi tuntia. Mentiin tällä kertaa Cathay Pacificilla, josta on pakko sanoa sen verran, että jalkatilaa oli paljon ja ruoka oli hyvää. Harvoin saa jälkiruuaksi hedelmiä ja suklaata. Palatessa meillä oli aamulento, ja myös aamutarjoilut oli oikein hyvät.

Hong Kongin lentokenttä on melko kaukana kaupungista, mutta sieltä pääsee tosi kätevästi metrolla keskustaan asti. Oltiin illalla perillä, ja lähdettiin keekoilemaan ympäri Hong Kongia tavotteena löytää ho(s)tellihuone, me kun ollaan todettu että turha niitä on etukäteen varailla. Tuli vähän suhailtua edestakasin ja istuttua hetki maailman törkyisimmässä mäkkärissä ennen kuin löydettiin huone hostellista yllättävän hyvältä paikalta. Huone oli pienin mitä oon ikinä nähnyt, mutta todella siisti ja hyvin varusteltu.

Seuraavan päivän agenda oli löytää näköalapaikka, josta kaikki ne Googlen kuvahaun kuvat on otettu. Hong Kong koostuu saman nimisestä saaresta ja Kowloonin niemimaasta, ja keskustaa löytyy kummaltakin puolelta. Välissä olevan merikaistaleen yli pääsee maisemalaivalla, joka maksaa hävyttömät parikymmentä senttiä. Alikin pääsee, nimittäin metrolla. Oltiin  luettu jostain, että Hong Kongissa on maailman pisimmät rullaportaat, ja nehän oli löydettävä. Aikoinaan kukkulalta alas töihin tulevia työläisiä varten rakennetut portaat on rullaporraspätkiä, joiden välillä voi jäädä pois. Aamulla portaat kulkee alaspäin ja aamupäivän/keskipäivän aikoihin ne vaihtaa suuntaa ja kulkee loppupäivän ylöspäin. Me mentiin niillä koko matka alhaalta ylös ja siinä  matkalla on kyllä vaikka ja mitä. Tyylikkäitä ravintoloita, pubeja, fitnessruokakauppoja, hipsterikahviloita, marketteja ja ties mitä pikkuliikkeitä.

Ylhäällä jatkettiin matkaa ja löydettiin Zoological & Botanical garden, joka oli siis puisto, jossa oli myös eläimiä. Enimmäkseen siellä oli kaikenlaisia apinoita. Sisäänpääsymaksua ei peruttu ja jäinkin vähän miettimään, että millanen eläintenhoitopolitiikka tässä paikassa oli.

Puiston jälkeen löydettiin se mitä oltiin hakemassa. Näköalapaikalle pääsee semmosella lyhyellä junalla, joka kulkee ylös jyrkkää rinnettä. Porukkaa oli kuin opiskelijoita perjantaisin Vaasasta lähtevässä kello kolmen junassa, mutta ei siinä onneks kauaa tarvinnu kuitenkaan odotella. Ostettiin liput, joihin kuuluu pääsymaksu näköalatasanteelle ja sinne mentiin ekana ku päästiin ylös. Siellä ylhäällähän ei tietenkään ole pelkästään se näköalapaikka vaan tietysti myös ostoskeskus ja ties mitä muuta. Päästiin ylös valosaan aikaan, mutta aateltiin, että eiköhän me sen verran saada tapettua aikaa, että saadaan myös kuvia pimeällä kun kaupungin valot näkyy. Siinähän se meni kivasti kun käytiin syömässä ja kahvilla ja pyörimässä lähikorvessa.

Yrittäkää selvitä, tiedostan kyllä hävyttömän huonon laadun. Kuva ei missään nimessä tee oikeutta maisemille jotka tuolla ylhäällä oli.

Tietysti pimeän tultua ihmisiä oli järkyttävät määrät ottamassa kuvia ja kun kaikki oli saanu kuvansa, kaikki halus samaan aikaan alas. Jonoa junaan oli siinä määrin, että päätettiin mennä alas kävelytietä pitkin. Noh. Se mäkihän on aika jyrkkä. Riittää varmaan kun sanon, että seuraavana päivänä sattu jalkoihin. Mut ei se mitään, arvatkaa vaan miltä näytti ne jotka käveli ylöspäin.

Pakko lopettaa tähän, eihän tätä kukaan jaksa lukea. Jatkuu seuraavassa osassa.

-Viivi