tiistai 28. kesäkuuta 2016

Elämää kandin palautuksen jälkeen

Lyhyesti vois sanoa, että oon tehny töitä ja käyny salilla. Sitä se on enimmäkseen ollu. Mut töissä on kivaa ja salilla on kivaa ja viikonloput on oikeasti vapaita, eikä vaan rästijuttuihin varattua aikaa. Oon mm. ehtiny lukea oikeita kirjoja, mitä ei kouluaikana ikinä tapahdu. Kaikki on siis aika lailla fine.

Yhtenä viikonloppuna tuli käytyä Helsingissä, kun tuo toinen puolisko on nyt siellä tän kesän töissä. Kierrettiin mestoja, syötiin hyvin ja käytiin ihmettelemässä sitä uutta Löyly -saunaa Hernesaaressa. Suunnitelmia on kyllä tehty enemmänkin, mut aina kun oon aatellu mennä Helsinkiin niin siellä on huono keli.

Töissä (Vaasan kesäyliopistolla) oon ehtiny olla nyt kuusi viikkoa. Hommat on aikalailla selviä, ja osaan jo suunnilleen vastata ihmisten kysymyksiin kun ne soittaa. Perusjuttuihin kuuluu somen päivittäminen, ilmoittautumisten käsittely, tietojen kirjaaminen rekisteriin ja nettisivujen päivittäminen. Sen lisäksi kesäyliopistolla ollaan siirtymässä uuteen järjestelmään ja meillä oli siitä skypekoulutus. Pitää opetella hommat kunnolla, koska heinäkuun lopulla jään toimistolle yksin reiluksi viikoksi ja kaikki on meikäläisen vastuulla. Mun tehtäviin kuului myös hankkia vähän lisämateriaalia kuvapankkiin, joten yks aurinkoisempi päivä meni kampuksella kierrellessä ja kuvia ottaessa.




Yhtenä aamuna meidän kolmannen kerroksen toimistoon oli eksyny leppäkerttu ja sitä sitten pelastettiin ja kuvattiin some täyteen.

Kerroin aiemmin, että meillä oli vesivahinko ja siitä seuranneen rempan kanssa on tullut eleltyä kohtuu lailla sovussa. Toki elämää vaikeutti se kun piti lähteä aamulla ekaks ja illalla vikaks alakerran saunatilojen vessaan ja suihkussa piti myös käydä siellä. Nyt voin kuitenkin todeta rempan olevan jotakuinkin valmis, eikä meidän kylppäri ole enää sininen. Se on nyt valkoharmaa ja aika tyylikäskin. Remppa ei itsessään oo ollu mikään häiriötekijä, koska päivät oon ollu töissä. 

Semmosta.

-Viivi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti