perjantai 26. helmikuuta 2016

#vyy48

Voi vuju, tulipa juhlittua. Taas jäi kuvasaldo itkettävän pieneks. 

Vujujännästä kärsittiin taas reippaasti ennen juhlia, vaikka eihän niissä varsinaisesti mitään jännitettävää oo. Alotetaas nyt ihan lauantaiaamusta. Mulla oli varattu keskustasta kampaaja kymmeneks. Paikan nimi on Flow ja menin sinne ku on kuulemma hyvä. No oli se hyvä, Kivat tyypit ja tuttujakin tuli ja meni (kaikki vujuille menossa).

Annoin aikalailla vapaat kädet, pari kuvaa näytin ja käskin soveltamaan.

Ja hyvähän siitä tuli. Oli muuten kestävä kampaus.

Iltapäivällä kasa humanisteja pakkautui vielä yhden humanistin kämppään ottamaan lasit pihisevää ja laittamaan itteään kuosiin. Neljältä oltiin valmiina Åbo Akademilla, jossa kutsuvierastilaisuus ja illallinen pidettiin. Kyl te nää tiiätte, vastahan mä olin Tutin vujuilla. Kutsuvierastilaisuus eli cocktailtilaisuus eli kokkarit on siis se missä järjestöt sun muut onnittelee synttärisankaria eli Vaasan yliopiston ylioppilaskuntaa (ja vie sille viinaa, me ei viety). Kokkareiden jälkeen sai käydä otattamassa kuvia ja voi pojat, kylläpä kuvaaja taas sai meikäläisen fotogeenisyyden loistamaan (not). 




Puolet CoMedian hallituksesta, kattokaa ny kui ihania! (Tää kuva on muutenkin kaikkialla nii menköön)

Siinä vaiheessa kun päästiin illalliselle, meinasin kuolla nälkään. Funny thing: koska mentiin tyttöporukalla nii en tienny yhtään, kuka on mun avec. Oltiin laitettu pöytäseuruetoiveeks meidän porukka, ja kas vain, kukaan ei istunu mua lähelläkään. Käänne tähän kohtaan. Mun avec oli ihan mahtava Jari, johon oon tutustunu viime syksynä edarijuttujen kautta. Seurue oli hyvin hallarivoittoinen, mikä ei ikinä oo huono juttu. Ruuasta sen verran, että hyvin vuohenjuustopainotteinen alkuruoka oli mun mielestä vähän juustonvastaisia henkilöitä syrjivä (söin silti, oli se ihan hyvää) ja pääruokana oli jotain hyvää lihaa ja valkosipulikermaperunoita muistuttava setti, jossa myös oli juustoa (hieman epäileviä ilmeitä tähän väliin, hyvää sekin kyllä oli). Jälkkäriin kuului jäätelöä, marjoja ja suklaatryffeliä (jota hehkutettiin tamperelaisen vieraan kanssa kovasti). Illallinen meni tosi nopeesti ja pian lähettiinki jatkoille Dompalle (eli ylioppilastalolle kampukselle). Jatkot on jatkot, kyl te tiiätte.

Tääkin kuva on kaikkialla, mut hyvä niin. Kattokaa kui kivaa meil on.

Seuraavan päivän hehkeää oloa mentiin korjailemaan takas Dompalle, missä oli sillis (silliaamiainen, kyl te tiiätte). Päivä meni siinä syödessä ja istuskellessa. Kuvia ette saa. 

Tää viikonloppu menee kuumeessa kotona, minkä takia panostus tekstiin on vähän niin ja näin. Paine julkaista materiaalia on kuitenkin olemassa, joten olkaa hyvä. Ehkä innostun kirjottelemaan vielä jotain muutakin.

Nyt jatkan sairaana olemista ja kroonista stressaamista.

-Viivi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti