tiistai 22. maaliskuuta 2016

Kansainvälinen huono päivä.

Tämä teksti nyt vaan on kirjoitettava.

Eilen illalla yrittäessäni saada kylmää vettä hanasta, sieltä alkoi tulla kuumaa. Kääntäessäni hanan kuumalle, vesi oli vielä kuumempaa. Erikoista, varmaan joku vesilaitoksen vika. Aamulla vettä ei tullut ollenkaan. Kiitos maailma, tämäpä miellyttävää.

Puolen päivän aikaan ollessni yliopistolla, saan viestin että meidän talossa on vesivahinko. Jahas, missä? Alakerran saunatiloissa? Kyllä, alakerta tulvii, mutta hajonnut putki sijaitsee meidän seinän takana. Tähän väliin kännykän näytölle lävähtää kuva meidän (harvinaisen rumasta) kylppäristä, jonka seinässä on reikä ja laattoja irti. Vanha talo, kosteusvaurioita, kylppäri menee uusiksi. Suihkua ja vessaa ei voi luultavasti käyttää moneen viikkoon. Meidän kämppä on ainut, johon vahinko vaikuttaa.

Hyvä uutinen omalla kohdallani on se, että lähden vielä tänään Mikkeliin kandintekolomalle. Positiivista on myös se, että saan vihdoinkin uuden kylppärin.

Samaan aikaan kun meillä on paukkunut vesiputket, on maailmalla räjähtänyt isommin. Kaikki ovat varmaan jo ehtineet lukea Brysselin iskuista, joissa on toistaiseksi kuollut ainakin parikymmentä ihmistä. Nää uhrit ja uhrien omaiset ei pääse kotiin pakoon sitä mitä on tapahtunut, eikä menetettyjen tilalle saada uusia. Olen surkea kirjoittamaan pitkiä "stay positive" -tekstejä, mutta tämä piti kirjoittaa, koska luulin oman päiväni olevan kamala.

En rukoile, mutta toivon voimia iskuista kärsineille.

Peace

-Viivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti