tiistai 13. tammikuuta 2015

4 viikkoa

 Muistan kun reilu vuosi sitten lueskelin yliopiston sivuilta vaihtarikertomuksia. Monilla asunnon varmistuminen oli jäänyt ihan viimetippaan ja muutkin järjestelyt saatiin hoidettua vasta paria viikkoa ennen lähtöä. Mietin sillon, että mä kyllä hoidan kaikki jutut ajallaan niin ei sit tuu mitään ylimäärästä stressiä. Yeah right..

Lähtöön on nyt kuukausi. Neljä viikkoo. 28 päivää. Asuntohakemus lähetettiin eilen. Loppuviikosta mennään Helsinkiin Thaimaan suurlähetystöön kerjäämään oleskelulupia. Juttuhan on niin, että joitakin asioita ei voi hoitaa ennen kun joku toinen asia on hoidettu. Esimerkiksi oleskelulupa vaatii vaihtokohteen yliopiston hyväksymiskirjeen, jotka me saatiin vasta tossa tammikuun alussa. Vakuutusasia on myös vielä vähän auki, pitäis saada kattava, mutta mielellään halvin mahollinen vakuutus. Ehkä mieluummin tingin sitten siitä hinnasta kuin vakuutuksen kattavuudesta. Rahaa pitää myös vaihtaa melkonen paali, koska Bangkokissa iso osa maksuliikenteestä hoituu käteisellä. Vuokra esimerkiksi. Asunto, joka yritetään nyt saada, maksaa n. 80e/kk/hlö ja on 40-neliöinen. Todettiin, että isompaa ei tarvita koska tuskinpa siellä hirveesti aikaa vietetään. Eiköhän Bangkokista jotain tekemistä löydy.

Torstai ja perjantai ollaan tosiaan Helsingissä. Torstain missio on saada kunnialla hoidettua ne opiskelijaviisumit ja perjantain kohde on Matkamessut. Noilla messuilla on viime vuotta lukuunottamatta tullut käytyä useempana peräkkäisenä vuotena. Tänä vuonna erityisesti kiinnostaa Aasian kohteista Thaimaa, Singapore, Malesia ja Indonesia. Kauheen kalliista reissusta ei voi puhua, koska mennään Onnibussin yövuoroilla. Hinnat noille matkoille oli huimat 1e per henkilö suuntaansa.




Multa kysyttiin et jännittääkö. Jännittää. Pakkaamisneuroosi iskee. Näihin tunnelmiin, tervetuloa uudet lukijat! Jos joku vaihtoasia kiinnostaa, niin saa laittaa postaustoiveita. Toistaiseksi tekstiä tulee vaan sillon kun on jotain uutta kerrottavaa tai tarve avautua. Helmikuun puolella kirjottelusta tulee luultavasti säännöllisempää.

-Viivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti