sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Koulutuspoliittisia saavutuksia

Mun kopohommat alkaa olla tän kevään osalta ohi. Maalis-huhtikuun taite oli melkosta eskaloitumista.

Maaliskuun alussa totesin, että alkaa olla korkea aika tehdä jotain tulevan excursion eli opintoreissun eteen. Niimpä tein jotain, ja siinä kesti lopulta viikko. CoMedia tekee siis keväisin reissun johonkin (=Helsinkiin), missä sitten käydä muutamassa yrityksessä vierailulla. Omien kandihommien takia totesin, että itselleni sopii tasan yksi viikko. Miellyttävää lisähaastetta, sitä kun ei tänä keväänä olekaan ollut. Tänä vuonna lähdettiin siitä ajatuksesta, että vierailukohteet valitaan toiveiden perusteella. Sain toiveeksi viestintätoimisto Milttonin, jonne sitten laitoin sähköpostia.
"Tuo on kyllä tosi kiireinen viikko, meille ei valitettavasti sovi mikään muu aika, kun 31.3 klo 14."
"Sitten me tullaan sillon."

Se oli hyvä alku. Seuraavaksi lähdettiin tavoittelemaan Yleä, jossa kiinnosti niin viestinnällinen näkökulma, kuin myös studiot. Studioille voi mikä tahansa ryhmä varata kierroksen, mutta ajattelin jotain vähän spesifimpää. Laitoin siis viestiä, ja siellähän innostuttiin. Kyselivät, että mitkä asiat kiinnostaa ja koska halutaan tulla. Asia lyötiin lukkoon. Kolmatta paikkaa mietittäessä todettiin haluavamme organisaatioviestintää. Lähdin sitten vaatimattomasti tavoittelemaan ulkoministeriötä.

Laitoin viestiä. Vastasivat, ja soittivat heti perään. "On niin paljon mukavampi jutella näin niin saa kaikki asiat käytyä läpi. Hurjan kiva, että olette kiinnostuneita." Öö, kuka ei olis?


Helsingissä tavattiin sitten porukalla 30.3. Meitä oli semmoset 17, mikä oli ihan sopiva ryhmäkoko. Ulkoministeriössä meille kerrottiin viestinnästä ja maakuvayksikön toiminnasta. Maabrändi on meikäläiselle semmonen kiinnostava juttu ja kysyinkin esityksen jälkeen, tehdäänkö ulkoministeriölle paljon graduja. Ei kuulemma hirveästi, mutta se on mahdollista. Pitää vain olla ajoissa liikkeellä, jotta löydetään aihe, josta on sitten oikeasti hyötyäkin. Pistetään ehdottomasti harkintaan, miettikää kui siistiä ois sanoa, että tein graduni Suomen valtiolle.

Matka jatkui kohti viestintätoimisto Milttonia. Ehdittiin kivasti käydä kahvillakin sitä ennen ihan vaan huomataksemme, että Milttonilla oli myös kahvitarjoilu.

Sopivan hipsteriä mainostoimistohenkistä evästä Milttonilla.

Kuinka usein näkee ihmisiä, jotka oikeesti tykkää niiden työstä ja puhuu siitä pilke silmäkulmassa? Miltton oli aivan uskomattoman inspiroiva paikka, koska kaikki kolme tyyppiä, jotka meille oli puhumassa, puhui asiastaan todella innostuneesti. Pari näistä on päätynyt töihin työharjoittelun kautta, ja se onkin Milttonin tärkein rekrykanava. Yrityksellä on trainee-ohjelma, johon on haku toukokuussa ja joka käynnistyy syksyllä. Hakisin ehdottomasti, jos en olis järjestöhommissa vielä syksyllä. Miltton on siis viestintätoimisto, joka tekee melkein mitä vaan, esim. yritysviestintää ja mainoshommia.

Milttonin jälkeen meillä oli vapaata aikaa, mikä tarkotti melkeen jokaisen kohdalla syömistä ja välikuolemaa. Monet oli heränny aikasin aamujunaan tai tullut yöbussilla, joten meno oli aika väsynyttä. Osa meistä yöpyi omppuhotellissa, ja käytiin sit sillä porukalla vähän syömässä. Illalla mentiin olohuonetta muistuttavaan Navy Jerrys'siin istuskelemaan paikallisten viestijöiden eli Media ry:n kanssa. En oo ite aiemmin tavannu muita viestijöitä, joten oli ihan hauskaa vähän tutustua.

Seuraavana päivänä lähdettiin aamulla hyvissä ajoin kohti Pasilaa ja Yleä. Myös Ylellä oli järjestetty pientä evästä, mikä oli tosi  jees siinä aamutuimaan. Ensin Ylen viestintäpäällikkö Mika Ojamies vei meidät astetta isompaan kokoustilaan, jossa kuultiin vähän asiaa Ylestä. Paikalla oli myös viestintäharjoittelija Jyväskylän yliopistosta, ja kuultiin, että ottavat Ylellä ihan mielellään harjottelijoita. Tiedän muuten nyt mitä teen ensi keväänä. Jutustelun jälkeen lähdettiin kiertämään studioita, ja ainakin itse olin ihan liekeissä. Noin viikon uutisten vakiokatsojana meinasin revetä liitoksistani kun päästiin ohjelman kuvausstudioon.

Joku on hieman mielissään.


Päästiin myös aamu-tv:n studioille.

Yleltä lähdettiinkin sitten jokainen eri suuntiin. Edellisenä päivänä oltiin tosiaan saatu uutisia, että VR lakkoilee just sillon kun pitäis päästä Vaasaan. Siitä tulikin sit melkonen hässäkkä kun piti yrittää saada liput bussiin. Esimerkiks Onnibussilla liput alko vähenemään ja kallistumaan todella nopeesti uutisen ilmestyttyä. Itse pääsin ihan kivasti ensin päiväbussilla Tampereelle, missä kävin oman oppaani kanssa syömässä ja istuskelemassa maailman söpöimmässä kahvilassa ja josta mun opas sitten tyrkkäs mut oikeeseen bussiin, että pääsin Vaasaan. Mulla oli seuraa Vaasaan asti, joten matka meni iha kivasti.

Täytyy sanoa, että oon ihan uskomattoman ylpeä tosta excusta. VR:ää lukuunottamatta kaikilta katastrofeilta säästyttiin ja palautteen perusteella kaikille jäi tästä jotain käteen. Parasta on kuulla, kun joku sanoo excun vahvistaneen tunnetta siitä, että on oikealla alalla. Itsellenikin kävi näin.

Nyt jatkan kandin hiomista, palautukseen aikaa neljä päivää!

-Viivi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti