Vujut

Kun maksaa siitä, että joku koskee sun tukkaan, tietää että on hienot kekkerit tulossa.

Juuh. Tutti Ry eli meidän yliopiston teekkareiden ainejärjestö täytti 25 vuotta ja olin kuullu vähän juttua, että teekkareilla tapaa olla aika hyvät vuosijuhlat. En ollu vujuilla ennen ollu, joten päätin, että nää saa olla ensimmäiset. Paikka ei olis voinu olla sopivampi, juhlat nimittäin pidettiin meidän naapurissa yliopistolla Technobotnian labroilla. Sehän nyt on varsinainen tuttilaisuuden mekka, mikä selittää paikkavalinnan. Myös kutsuvierastilaisuus ja jatkot oli yliopistolla. Hiukset kävin laitattamassa tuossa kulman takana, joten kauas ei tarvinnu lähteä. Lähipiiriini kuuluu onneksi useampikin vujukonkari, joten muutamat puuttuvat asiat sain lainailtua. Esimerkiksi Vyyn kuntanauhan ja hartiahuivin sain lainaan.

Kuntanauhasta sen verran, että ne on ne ruusukkeet rinnuksilla. Vuosijuhlilla on tapana tunnustaa väriä, eli omaa alaa ja viestintätieteilijöillä nauha on mustaharmaa eli ihan kohtuullisen tyylikäs. Oman alan nauhan lisäksi yleensä (ei aina koska ei oo pakollinen) pidetään myös oman ylioppilaskunnan nauhaa. Vyyllä se on punakeltanen (ei mätsänny mun mekkoon pätkääkään). Hartiahuivi taas on oltava, jos mekko ei peitä olkapäitä. Olkapäiden on oltava peitettynä tietyn aikaa, kunnes sen saa ottaa pois (pääruoan jälkeen muistaakseni..?). Mekon on oltava pitkä ja hiusten jollain tavalla kiinni, ihan minkä tahansa näkösenä ei sovi huidella ympäriinsä.

Siinä näkyy ne kuntanauhat, ylioppilaskunnan nauha aina ylimmäisenä.

Annoin kampaajalle suht vapaat kädet, tän näkönen tuli.

Naamasta näkee et on vähän vujujännä.

Ja sama ilman huivia.

Koska olen kiltti ja tunnollinen, en laita tänne kuvia joissa on muita (johtuu myös siitä, että olen laiska enkä jaksa kysellä kaikilta lupia). Pyydän jälleen myös anteeksi kuvien laatua, ne on otettu perunalla, koittakaa ymmärtää.

Juhlat oli hienot. Meidän pöytäseurue sattu olemaan oikeen hyvä, siellä oli vähän uutta naamaa ja vanhoja tuttuja ja fiilis oli koko ajan erittäin jees. Illalliselta siirryttiin jatkoille, joissa porukka viihtyi kuka mitenkin myöhään. 

Meillä oli myös sillis, eli silliaamiainen (Mistä se nimi oikeen tulee? Siellä mitään silliä ollu). Vujuja seuraavana päivänä bussi siis kuljettaa vielä/jo pystyssä olevan väen paikkaan x ja siellä saa syödä. Monelle kelpas vielä alkoholikin, mutta lisäks repertuaariin kuului lihapiirakat, kaikki mahdolliset naksut ja naposteltavat, snickers -jäätelöt, ja ties mitä kummallista. Hyvin kelpas. Tarjolla oli myös joku paikallinen bändi. Kotiin menin hieman väsyneenä.

Ei jääny mun viimesiks vuosijuhliks. Oli hauskaa ja vuoden päästä on niinkin hyvä tilaisuus, kuin meidän oman ainejärjestö Comedia Ry:n vujut. Niitä ei ole kun vaan viiden vuoden välein, pienempi järjestö kun ollaan. Comediasta kirjoitan tulevaisuudessa luultavasti lisää, saatan nimittäin kohta olla siellä heilumassa hallituslaisena.

Syksy vetelee kivasti jo viimesiään, mikä tarkottaa että pian alkaa KANDIn kirjottaminen. Sitä odotellessa.

-Viivi

Astetta hektisempi marraskuu

Pitää oikein katsoa kalenterista, että muistaa kirjoittaa kaikesta tapahtuneesta.

Palataan edarivaalien varsinaisiin äänestyspäiviin. Monella taisi mennä meikäläiseen hermo ihan totaalisesti, enkä ihmettele. Henkilökohtaista kampanjointia tuli harrastettua aika aktiivisesti ja tuli kyllä pidettyä huoli, että kaikki muistaa käydä äänestämässä. Meillä oli myös HaHun järjestämä kahvitilaisuus yliopistolla, mutta en koe saaneeni siitä yhtä paljon hyötyä, kuin kaikkien jatkuvasta muistuttelusta. Vaalivalvojaiset pidettiin paikallisessa yhteistyöbaarissa, ja sinne mentiin ajoissa. Kyllä muuten jännitti. Äänet julkaistiin kolmessa erässä; ennakkoäänien eka puolikas, loput ennakot ja lopulta kaikki äänet. Ekan tuloksen mukaan en ollut pääsemässä varsinaiseksi. Samaa näytti vielä toinenkin tulos. Varsinaisina äänestyspäivinä oli kuitenkin tapahtunut, meiltä meni nimittäin entisen neljän varsinaisen sijaan huikeat kuusi ehdokasta edariin varsinaiseksi. Ja siellä se oli. Viivi Sänkiniemi. Eikä edes minimiäänimäärällä. Kyllä siinä tuli huudettua ja halailtua ja kippisteltyä. Tää oli meille voitto, kaikin puolin.

Juhlat ei jatkunu kovinkaan myöhälle, koska kaikilla oli seuraavana päivänä menoa. Niin myös mulla. Iltapäivästä lähdin kaverin kanssa sattumalta samalla junalla Seinäjoelle päin. Siellä äiti oli jo vastassa ja mentiin ruuan ja edarivoittoskumpan kautta hotellille. Se hetki, mikä ehdittiin hotellilla olla, oli meikäläiselle ensimmäinen vapaa hetki pitkään aikaan ja meinasin kyllä nukahtaa. Päästiin kuitenkin liikkeelle ja suuntanahan oli Rytmikorjaamo ja Mustasch. Niille, jotka ei tiedä niin ne on ruotsalainen hard rock -bändi ja niillä on musiikkia joka iskee meillä  niin äitiin kun tyttäreenkin. Tutumpia kipaleita niillä on Bring me everyone ja Thank you for the demon, mutta mainittakoon myös Breaking up with disaster ja Yara's song. Mehän päädyttiin melkeen eturiviin ja kyllä tykättiin.

Kolmantena päivänä, joka oli perjantai, tajusin että mulla täytyy olla joku persoonallisuushäiriö. Keskiviikkona olin poliitikko, torstaina hevirokkari ja perjantaina mentiin cheerleaderina, kun meijän yliopiston joukkueella oli esitys. Treenailen tosiaan cheepparina Wasa Catseissa, mikä on ihan kivaa vaihtelua salilla käymiselle. Perjantaina lähdinkin siis aamusta taas Vaasaan päin, kävin pyörähtämässä kotona ja jatkoin suoraan kenraaliharkkoihin. Illalla keräännyttiin joukkueena laittautumaan ja käytiin vetäsemässä show.

Sen jälkeen onkin saanu elellä melko rauhassa (lue: yliopistolla joka päivä n. kymmenen tuntia kouluhommissa). Lähestyviin Tutin vujuihin on sen verran tullut valmistauduttua, että haalin tutuilta kuntanauhoja ja huiveja lainaan ja kävin hommaamassa ripsenpidennykset. Näytän tappajanukelta.

Vujut taidan jättää seuraavaan kertaan, eihän tätä kukaan jaksa lukea.

-Viivi

Vaalijännä

Joo ei säännöllinen kirjottaminen oo kyllä mun juttu, edellisestä tekstistä taas se pari viikkoa.

No mut täs mä ny kuitenki taas oon. Blogeja seuranneena oon saanu usein lukea, että voivoi kun ei ole ollut aikaa kirjoitella mut hei, joskus ei vaan oo. Tässä nyt kolmatta vuotta yliopistossa opiskelevana voin sanoo, et ylimääränen aika on pikkusen kortilla. Tän vuoden missiona on suorittaa aika paljon enemmän opintopisteitä kun kahtena aiempana vuotena ja sehän näkyy. Enkä ees tee vielä kandia.. Meneillään olevilla kursseilla tehdään kaikkea pientä kivaa, kuten viikkotehtäviä. Saat yhden palautettua nii jo pitäis olla seuraavaa varten lukemassa 300 -sivuista englanninkielistä teosta vuodelta -75. En valita hyödyllisistä töistä, koska ne on hyödyllisiä, mut joskus en vaan tajuu noiden hommien tarkotusta.

Onneks oon kuitenkin haalinu kaikkea muuta ajateltavaa arkeen niin saa keskittyä muuhunkin. Reilu viikko sitten oli tosiaan se vaalipaneeli, jota jännitin etukäteen ihan naurettavan paljon. Kuulin juttua, etta tavoitteena oli saada panelistien välille vähän kitkaa mielenkiinnon ylläpitämiseksi ja sehän se vasta auttokin ramppikuumeseen. Not. Homma lähti kuitenkin luistamaan ihan kivasti kun pääsi paikan päälle ja tapas muut panelistit. Tentissäkin taisin pärjätä ihan kohtalaisesti. Sain etukäteen ihan mielettömästi tsemppiä muilta ja monet tarjoutui käymään yhdessä läpi todennäköisiä aiheita. Sanoivat myös, että jos et tiedä niin sano se. Parempi jättää homma siihen kuin alkaa selittää jotain aivan väärää settiä. Yksi kysymys olikin sellainen, että siihen ei löytynyt sanottavaa edes tältä suunnalta. Ei siinä, muut lähtivät samalle linjalle, joten en tuntenut itteeni edes kamalan tietämättömäksi. Paneelissa puhuttaneita aiheita olivat esimerkiksi Vyyn jäsenlehti ja sen tulevaisuus, joustavat opiskelumahdollisuudet, sähköinen tenttiminen ja joidenkin koulutusalojen lopettamistarve.

Viime viikolla oli edarivaalien ennakkoäänestys ja tulevalla viikolla viralliset äänestykset. Keskiviikkona on illalla vaalivalvojaiset ja myönnetään, että vähän jännittää. Mähän en alunperin lähtenyt ehdolle kovinkaan tosissani, mut vaalien edetessä kiinnostus opiskelijavaikuttamiseen on kasvanut hurjasti.

Muutenkin ens viikko on harvinaisen täyteen buukattu. Kenellä on niin cool äiti et se pyytää joululahjaks liput Mustaschin keikalle? No mulla. Me mennään torstaina Seinäjoelle, käydään keikalla ja toivottavasti myös juhlistetaan meikäläisen vaalimenestystä.

Kuvia ei nyt heru, ehkä sit taas kun saan mun elämän takasin (vujut kahden viikon päästä!).

Harkkatöihin hajoten

Viivi