perjantai 16. lokakuuta 2015

Mitäs mitäs?

Jahas kuulkaa, kaikkeen sitä meikäläinen ryhtyykin.

Tää on nyt taas niin tätä, hirveesti kouluhommaa ja Viivi sen kun haalii kaikkea kivaa lisäaktiviteettia. Tää vuosi on nyt mulla siis kolmas, ja kunnianhimopäissäni päätin, että keväällä on kandiopinnot kasassa. Pikkasen enemmän pitäis tänän vuonna saada opintopisteitä kun mitä aiempina kahtena vuotena on tullu (per vuosi siis). Toki tässä on myös sellasia pieniä häiritseviä projekteja niinku nyt vaikka toi kandi (parikyt sivua tutkimusasiaa toistaiseksi tuntemattomasta aiheesta). Kandikurssi mulla alkaa joulukuussa ja jatkuu toukokuulle asti. Kursseja on kunnioitettava määrä, ja ryhmätöitä joita ah niin valtavasti rakastan (not..) on sen sata liikaa. On yritysviestintää, erikoiskielen popularisointia, mediatutkimusta, digitaalista viestintää ja yks rästiin jääny taulukkolaskenta.

No mut hei ainaki kampuksella on hyvät maisemat.


No mutta. Eihän se riitä. Kahden vuoden välein järjestetään Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalit. Niissä valitaan 30 vaikuttamishaluista ajattelevaa nuorta edustajistoon eli edariin päättämään asioista. Se on siis yliopiston eduskunta. Tässä vaiheessa kaikille lienee selvää, että meikä on nyt sit lähtenyt ehdolle. Mielen päällä on jo jonkun aikaa ollut jonkin sortin luottamustehtäviin tarttuminen, ja nyt kun aika koitti ja ylipuhujia tuli vastaan vähän joka välissä, iskin heikkona hetkenä nimeni paperiin ja päätin alkaa tärkeäksi henkilöksi (älkää nyt ihan tosi ottako tätä liian vakavasti). Oon nyt siis ehdolla HaHu:n eli Hallinnoivien Humaanien listalla. HaHu on poliittisesti sitoutumaton hallintotieteilijöiden ja humanistien vaaliliitto, sieltä löytyy siis hallaria, kielitieteilijää ja viestintätieteilijää. Ekat fiilikset oli lähinnä, että enkö mä vaan vois olla se hiljanen hyyppä jota ei kiinnosta mikään, mut siitä on ollu suunta vaan ylöspäin ja nyt tuntuu jo että tiedän jostain jotain. Eikä siinä tietenkään vielä kaikki. Eilen olin seuraamassa vaalipaneelia, jossa meitä edusti miespuolinen hallari. Ens viikolla on seuraava paneeli ja sinne toivotaan naispuolista humanistia. Syystä tai toisesta kukaan ei pääse tai halua, joten meikähän taipui ja järjesti itelleen tulevalle viikolle oikein vusoisadan nolauksen. Aiheet on suunnilleen hanskassa (onneks olin eilen siellä paneelissa kuuntelemassa), ja mulla on kyllä mielipiteitä, mutta pienen pieni epävarmuus järsii takaraivoa. Noh. Niin. Siitä lisää viikon päästä.


Kuva on Sami Paldaniuksen käsialaa ja mun virallinen vaalikuva. Äänestäkää.


Tosiaan, marraskuussa koittaa mun ensimmäiset vujut! Mitkä? No vuosijuhlat. Jotkut isoimmat ainejärjestöt ja tietysti VYY juhlii vuosittain vuosijuhlia (viestintätieteilijät viiden vuoden välein) ja marraskuussa on Tutin eli tekniikan opiskelijoiden 25-vuotisjuhlat. Oon kuullu niistä sen verran paljon hyvää, että tänä vuonna päätin järjestää itteni sinne kaverin avecina. Kalliitahan nämä hienommat kekkerit on, mutta kerrankos sitä. Ens kuussa siis juttua iltapukujuhlista. Jännää!

Vieläkin täällä
-Viivi