Joulu

Huomasin, että julkaistuja tekstejä on 39. Pakko saada se neljäskymmenes vielä. Tässä siis meikäläisen kuulumiset kuvina. Lyhyesti.

Tulin tosiaan viime viikolla Mikkeliin. Tältä täällä näytti sillon.

Mutta koska nyt on ihan vesikelit niin tässäpä sen kunniaks bikinikuva. 

Paljon muuta en piparin leipomisen ohella oo tehnytkään. Tavotteena tosin olikin totaalirelaksoituminen tammikuussa koittavan kandipaniikin pohjustukseks.

Oikein hyvää joulua ja mahtavaa uutta vuotta kaikki vielä linjoilla olevat! Syökää, juokaa älkääkä lyökö toisianne. Jatketaan ens vuonna.

-Viivi

Loppusuora

Se olis videoo vaille joululoma.

Syksy alkaa olla kivasti paketissa ja johan se nyt on aikakin. Tänään oli vika tentti, ja harkkatyöt on palautettu yhtä lukuunottamatta. Ainut kesken oleva työ on digimedian kurssille tuleva video, jonka aiheen sai valita itse. Me tehään jokaselle meijän ryhmäläiselle video-CV, mikä paljastu melkoseksi työmaaksi. Tällä viikolla olis kuitenkin tarkotus saada sekin leikeltyä ja liimailtua kasaan. Vielä olis myös vähän pikkujouluilua ja oppiainekokousta ennen lomaa ja Mikkeliin lähtöä.

Käytiin tsiigailemassa Svedjehamnia ja Unescon maailmanperintökohdetta muutama viikko sitten.

Vaasa talven ekan lumimyrskyn jälkeen.

 

Kandikurssi alkoi viime viikolla, eli tekeminen ei missään nimessä oo loppumassa. Pikemminkin se tuntuu lisääntyvän. Energiaa kirjottamiseen ehkä riittäiskin, mutta aihe on vieläkin vähän hakusessa. Jos siis juuri sinulla on hyvä viestinnän kandiaihe takataskussa, juuri nyt on sopiva hetki sen ilmiantamiselle. Parasta olisi, jos aihe liittyisi mediailmiöihin.

Mutta joo, on tässä muutakin. Kandin lisäksi keväällä on tiedossa järjestöhommia Comedia ry:ssä, josta taisinkin jo aiemmin puhua. Koulutuspoliittisena vastaavana meikäläinen järjestää jossain vaiheessa kevättä excursion johonkin kaupunkiin, jossa vieraillaan muutamassa viestinnän alan yrityksessä. Jos siis juuri sinulla on hyviä vierailukohdeideoita takataskussa, juuri nyt on sopiva hetki niiden ilmiantamiselle. Tarkotuksena olis myös järjestää massiivinen palautekysely niin saatais vähän kehitettyä meidän koulutusalaa. Toki Comedia järjestää myös muita tapahtumia, kuten sitsejä, peli-iltoja, kahvihetkiä ja sählyturnaukset eli C-sählyt. 

Suomen kaunein kampus.

Suomen kaunein kampus viikkoa myöhemmin.

Tuoreimpana stressin aiheuttajana on kesätyö-/työharjoittelupaikka. Kolmen vuoden viestinnän opiskelun jälkeen voisi jo olettaa löytyvän oman alan hommia, mutta ei se kuulkaas niin mene. Hakemuksia oon laitellut menemään useamman, mutta kielteisten vastausten tai radiohiljaisuuden lisäksi vaan yhdestä paikasta on tullut toivoa herättävä vastaus. Senkin osalta asia selviää vasta tammi-helmikuussa. Jos siis juuri sinulla on viestinnän alan kesätyö tai harjoittelupaikka takataskussa, juuri nyt on sopiva hetki sen ilmiantamiselle.

Itsenäisyyspäivän työmaa (lue: murto-osa siitä) 

Kaikki kaverit ja tutut ja puolitutut on nyt sit lähdössä vaihtoon, kivat niille. Tästä inspiroituneena oon alkanu suunnitella muutamia reissuja, ettei kevät mene ihan pelkäks kirjastossa istumiseks. Suuntana olis näillä näkymin Pariisi ja osia Ruotsista ja Norjasta, myös kutsu Edinburghiin polttelee mielen päällä. Näistä vielä keskustellaan, mut  hei, sen mä tiiän et maaliskuussa lähetään äitin kans Islantiin! Näihin suunnitelmiin on hyvä päättää syksy, kivaa joulunodotusta ihmiset.

-Viivi

Vujut

Kun maksaa siitä, että joku koskee sun tukkaan, tietää että on hienot kekkerit tulossa.

Juuh. Tutti Ry eli meidän yliopiston teekkareiden ainejärjestö täytti 25 vuotta ja olin kuullu vähän juttua, että teekkareilla tapaa olla aika hyvät vuosijuhlat. En ollu vujuilla ennen ollu, joten päätin, että nää saa olla ensimmäiset. Paikka ei olis voinu olla sopivampi, juhlat nimittäin pidettiin meidän naapurissa yliopistolla Technobotnian labroilla. Sehän nyt on varsinainen tuttilaisuuden mekka, mikä selittää paikkavalinnan. Myös kutsuvierastilaisuus ja jatkot oli yliopistolla. Hiukset kävin laitattamassa tuossa kulman takana, joten kauas ei tarvinnu lähteä. Lähipiiriini kuuluu onneksi useampikin vujukonkari, joten muutamat puuttuvat asiat sain lainailtua. Esimerkiksi Vyyn kuntanauhan ja hartiahuivin sain lainaan.

Kuntanauhasta sen verran, että ne on ne ruusukkeet rinnuksilla. Vuosijuhlilla on tapana tunnustaa väriä, eli omaa alaa ja viestintätieteilijöillä nauha on mustaharmaa eli ihan kohtuullisen tyylikäs. Oman alan nauhan lisäksi yleensä (ei aina koska ei oo pakollinen) pidetään myös oman ylioppilaskunnan nauhaa. Vyyllä se on punakeltanen (ei mätsänny mun mekkoon pätkääkään). Hartiahuivi taas on oltava, jos mekko ei peitä olkapäitä. Olkapäiden on oltava peitettynä tietyn aikaa, kunnes sen saa ottaa pois (pääruoan jälkeen muistaakseni..?). Mekon on oltava pitkä ja hiusten jollain tavalla kiinni, ihan minkä tahansa näkösenä ei sovi huidella ympäriinsä.

Siinä näkyy ne kuntanauhat, ylioppilaskunnan nauha aina ylimmäisenä.

Annoin kampaajalle suht vapaat kädet, tän näkönen tuli.

Naamasta näkee et on vähän vujujännä.

Ja sama ilman huivia.

Koska olen kiltti ja tunnollinen, en laita tänne kuvia joissa on muita (johtuu myös siitä, että olen laiska enkä jaksa kysellä kaikilta lupia). Pyydän jälleen myös anteeksi kuvien laatua, ne on otettu perunalla, koittakaa ymmärtää.

Juhlat oli hienot. Meidän pöytäseurue sattu olemaan oikeen hyvä, siellä oli vähän uutta naamaa ja vanhoja tuttuja ja fiilis oli koko ajan erittäin jees. Illalliselta siirryttiin jatkoille, joissa porukka viihtyi kuka mitenkin myöhään. 

Meillä oli myös sillis, eli silliaamiainen (Mistä se nimi oikeen tulee? Siellä mitään silliä ollu). Vujuja seuraavana päivänä bussi siis kuljettaa vielä/jo pystyssä olevan väen paikkaan x ja siellä saa syödä. Monelle kelpas vielä alkoholikin, mutta lisäks repertuaariin kuului lihapiirakat, kaikki mahdolliset naksut ja naposteltavat, snickers -jäätelöt, ja ties mitä kummallista. Hyvin kelpas. Tarjolla oli myös joku paikallinen bändi. Kotiin menin hieman väsyneenä.

Ei jääny mun viimesiks vuosijuhliks. Oli hauskaa ja vuoden päästä on niinkin hyvä tilaisuus, kuin meidän oman ainejärjestö Comedia Ry:n vujut. Niitä ei ole kun vaan viiden vuoden välein, pienempi järjestö kun ollaan. Comediasta kirjoitan tulevaisuudessa luultavasti lisää, saatan nimittäin kohta olla siellä heilumassa hallituslaisena.

Syksy vetelee kivasti jo viimesiään, mikä tarkottaa että pian alkaa KANDIn kirjottaminen. Sitä odotellessa.

-Viivi

Astetta hektisempi marraskuu

Pitää oikein katsoa kalenterista, että muistaa kirjoittaa kaikesta tapahtuneesta.

Palataan edarivaalien varsinaisiin äänestyspäiviin. Monella taisi mennä meikäläiseen hermo ihan totaalisesti, enkä ihmettele. Henkilökohtaista kampanjointia tuli harrastettua aika aktiivisesti ja tuli kyllä pidettyä huoli, että kaikki muistaa käydä äänestämässä. Meillä oli myös HaHun järjestämä kahvitilaisuus yliopistolla, mutta en koe saaneeni siitä yhtä paljon hyötyä, kuin kaikkien jatkuvasta muistuttelusta. Vaalivalvojaiset pidettiin paikallisessa yhteistyöbaarissa, ja sinne mentiin ajoissa. Kyllä muuten jännitti. Äänet julkaistiin kolmessa erässä; ennakkoäänien eka puolikas, loput ennakot ja lopulta kaikki äänet. Ekan tuloksen mukaan en ollut pääsemässä varsinaiseksi. Samaa näytti vielä toinenkin tulos. Varsinaisina äänestyspäivinä oli kuitenkin tapahtunut, meiltä meni nimittäin entisen neljän varsinaisen sijaan huikeat kuusi ehdokasta edariin varsinaiseksi. Ja siellä se oli. Viivi Sänkiniemi. Eikä edes minimiäänimäärällä. Kyllä siinä tuli huudettua ja halailtua ja kippisteltyä. Tää oli meille voitto, kaikin puolin.

Juhlat ei jatkunu kovinkaan myöhälle, koska kaikilla oli seuraavana päivänä menoa. Niin myös mulla. Iltapäivästä lähdin kaverin kanssa sattumalta samalla junalla Seinäjoelle päin. Siellä äiti oli jo vastassa ja mentiin ruuan ja edarivoittoskumpan kautta hotellille. Se hetki, mikä ehdittiin hotellilla olla, oli meikäläiselle ensimmäinen vapaa hetki pitkään aikaan ja meinasin kyllä nukahtaa. Päästiin kuitenkin liikkeelle ja suuntanahan oli Rytmikorjaamo ja Mustasch. Niille, jotka ei tiedä niin ne on ruotsalainen hard rock -bändi ja niillä on musiikkia joka iskee meillä  niin äitiin kun tyttäreenkin. Tutumpia kipaleita niillä on Bring me everyone ja Thank you for the demon, mutta mainittakoon myös Breaking up with disaster ja Yara's song. Mehän päädyttiin melkeen eturiviin ja kyllä tykättiin.

Kolmantena päivänä, joka oli perjantai, tajusin että mulla täytyy olla joku persoonallisuushäiriö. Keskiviikkona olin poliitikko, torstaina hevirokkari ja perjantaina mentiin cheerleaderina, kun meijän yliopiston joukkueella oli esitys. Treenailen tosiaan cheepparina Wasa Catseissa, mikä on ihan kivaa vaihtelua salilla käymiselle. Perjantaina lähdinkin siis aamusta taas Vaasaan päin, kävin pyörähtämässä kotona ja jatkoin suoraan kenraaliharkkoihin. Illalla keräännyttiin joukkueena laittautumaan ja käytiin vetäsemässä show.

Sen jälkeen onkin saanu elellä melko rauhassa (lue: yliopistolla joka päivä n. kymmenen tuntia kouluhommissa). Lähestyviin Tutin vujuihin on sen verran tullut valmistauduttua, että haalin tutuilta kuntanauhoja ja huiveja lainaan ja kävin hommaamassa ripsenpidennykset. Näytän tappajanukelta.

Vujut taidan jättää seuraavaan kertaan, eihän tätä kukaan jaksa lukea.

-Viivi

Vaalijännä

Joo ei säännöllinen kirjottaminen oo kyllä mun juttu, edellisestä tekstistä taas se pari viikkoa.

No mut täs mä ny kuitenki taas oon. Blogeja seuranneena oon saanu usein lukea, että voivoi kun ei ole ollut aikaa kirjoitella mut hei, joskus ei vaan oo. Tässä nyt kolmatta vuotta yliopistossa opiskelevana voin sanoo, et ylimääränen aika on pikkusen kortilla. Tän vuoden missiona on suorittaa aika paljon enemmän opintopisteitä kun kahtena aiempana vuotena ja sehän näkyy. Enkä ees tee vielä kandia.. Meneillään olevilla kursseilla tehdään kaikkea pientä kivaa, kuten viikkotehtäviä. Saat yhden palautettua nii jo pitäis olla seuraavaa varten lukemassa 300 -sivuista englanninkielistä teosta vuodelta -75. En valita hyödyllisistä töistä, koska ne on hyödyllisiä, mut joskus en vaan tajuu noiden hommien tarkotusta.

Onneks oon kuitenkin haalinu kaikkea muuta ajateltavaa arkeen niin saa keskittyä muuhunkin. Reilu viikko sitten oli tosiaan se vaalipaneeli, jota jännitin etukäteen ihan naurettavan paljon. Kuulin juttua, etta tavoitteena oli saada panelistien välille vähän kitkaa mielenkiinnon ylläpitämiseksi ja sehän se vasta auttokin ramppikuumeseen. Not. Homma lähti kuitenkin luistamaan ihan kivasti kun pääsi paikan päälle ja tapas muut panelistit. Tentissäkin taisin pärjätä ihan kohtalaisesti. Sain etukäteen ihan mielettömästi tsemppiä muilta ja monet tarjoutui käymään yhdessä läpi todennäköisiä aiheita. Sanoivat myös, että jos et tiedä niin sano se. Parempi jättää homma siihen kuin alkaa selittää jotain aivan väärää settiä. Yksi kysymys olikin sellainen, että siihen ei löytynyt sanottavaa edes tältä suunnalta. Ei siinä, muut lähtivät samalle linjalle, joten en tuntenut itteeni edes kamalan tietämättömäksi. Paneelissa puhuttaneita aiheita olivat esimerkiksi Vyyn jäsenlehti ja sen tulevaisuus, joustavat opiskelumahdollisuudet, sähköinen tenttiminen ja joidenkin koulutusalojen lopettamistarve.

Viime viikolla oli edarivaalien ennakkoäänestys ja tulevalla viikolla viralliset äänestykset. Keskiviikkona on illalla vaalivalvojaiset ja myönnetään, että vähän jännittää. Mähän en alunperin lähtenyt ehdolle kovinkaan tosissani, mut vaalien edetessä kiinnostus opiskelijavaikuttamiseen on kasvanut hurjasti.

Muutenkin ens viikko on harvinaisen täyteen buukattu. Kenellä on niin cool äiti et se pyytää joululahjaks liput Mustaschin keikalle? No mulla. Me mennään torstaina Seinäjoelle, käydään keikalla ja toivottavasti myös juhlistetaan meikäläisen vaalimenestystä.

Kuvia ei nyt heru, ehkä sit taas kun saan mun elämän takasin (vujut kahden viikon päästä!).

Harkkatöihin hajoten

Viivi

Mitäs mitäs?

Jahas kuulkaa, kaikkeen sitä meikäläinen ryhtyykin.

Tää on nyt taas niin tätä, hirveesti kouluhommaa ja Viivi sen kun haalii kaikkea kivaa lisäaktiviteettia. Tää vuosi on nyt mulla siis kolmas, ja kunnianhimopäissäni päätin, että keväällä on kandiopinnot kasassa. Pikkasen enemmän pitäis tänän vuonna saada opintopisteitä kun mitä aiempina kahtena vuotena on tullu (per vuosi siis). Toki tässä on myös sellasia pieniä häiritseviä projekteja niinku nyt vaikka toi kandi (parikyt sivua tutkimusasiaa toistaiseksi tuntemattomasta aiheesta). Kandikurssi mulla alkaa joulukuussa ja jatkuu toukokuulle asti. Kursseja on kunnioitettava määrä, ja ryhmätöitä joita ah niin valtavasti rakastan (not..) on sen sata liikaa. On yritysviestintää, erikoiskielen popularisointia, mediatutkimusta, digitaalista viestintää ja yks rästiin jääny taulukkolaskenta.

No mut hei ainaki kampuksella on hyvät maisemat.

No mutta. Eihän se riitä. Kahden vuoden välein järjestetään Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalit. Niissä valitaan 30 vaikuttamishaluista ajattelevaa nuorta edustajistoon eli edariin päättämään asioista. Se on siis yliopiston eduskunta. Tässä vaiheessa kaikille lienee selvää, että meikä on nyt sit lähtenyt ehdolle. Mielen päällä on jo jonkun aikaa ollut jonkin sortin luottamustehtäviin tarttuminen, ja nyt kun aika koitti ja ylipuhujia tuli vastaan vähän joka välissä, iskin heikkona hetkenä nimeni paperiin ja päätin alkaa tärkeäksi henkilöksi (älkää nyt ihan tosi ottako tätä liian vakavasti). Oon nyt siis ehdolla HaHu:n eli Hallinnoivien Humaanien listalla. HaHu on poliittisesti sitoutumaton hallintotieteilijöiden ja humanistien vaaliliitto, sieltä löytyy siis hallaria, kielitieteilijää ja viestintätieteilijää. Ekat fiilikset oli lähinnä, että enkö mä vaan vois olla se hiljanen hyyppä jota ei kiinnosta mikään, mut siitä on ollu suunta vaan ylöspäin ja nyt tuntuu jo että tiedän jostain jotain. Eikä siinä tietenkään vielä kaikki. Eilen olin seuraamassa vaalipaneelia, jossa meitä edusti miespuolinen hallari. Ens viikolla on seuraava paneeli ja sinne toivotaan naispuolista humanistia. Syystä tai toisesta kukaan ei pääse tai halua, joten meikähän taipui ja järjesti itelleen tulevalle viikolle oikein vusoisadan nolauksen. Aiheet on suunnilleen hanskassa (onneks olin eilen siellä paneelissa kuuntelemassa), ja mulla on kyllä mielipiteitä, mutta pienen pieni epävarmuus järsii takaraivoa. Noh. Niin. Siitä lisää viikon päästä.

Kuva on Sami Paldaniuksen käsialaa ja mun virallinen vaalikuva. Äänestäkää.

Tosiaan, marraskuussa koittaa mun ensimmäiset vujut! Mitkä? No vuosijuhlat. Jotkut isoimmat ainejärjestöt ja tietysti VYY juhlii vuosittain vuosijuhlia (viestintätieteilijät viiden vuoden välein) ja marraskuussa on Tutin eli tekniikan opiskelijoiden 25-vuotisjuhlat. Oon kuullu niistä sen verran paljon hyvää, että tänä vuonna päätin järjestää itteni sinne kaverin avecina. Kalliitahan nämä hienommat kekkerit on, mutta kerrankos sitä. Ens kuussa siis juttua iltapukujuhlista. Jännää!

Vieläkin täällä
-Viivi

Comeback

Täällä käy edelleen joku. Joskus.

Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, sain kesän aikana tähän blogiin liittyen kommentteja, jotka lämmitti mieltä mitä huomattavimmissa määrin. Kuulin yllättäviltä tahoilta, että menoa on seurattu ja jatkokin kiinnostaisi. Tuntuu hienolta, että joku haluaa lukea tällasen perusjampan kuulumisia ja jaaritteluja siitä mitä oon tehny. Nää kommentit on jääny silleen kasuaalisti hengailemaan takaraivoon, minkä takia oon nyt täällä taas. Tällä hetkellä on vaikeeta sanoa, miten jatkan kirjottelua, mutta mielessä on ajottainen kuulumisten tarinointi ja elämäntilanteen ruodinta, mahdollisesti jopa kandiavautuminen.

Edellinen postaus jäi melko tekstipainotteiseksi, joten laitetaanpa tähän tämmönen sekalainen seurakunta kuvia kesälta ja alkusyksyltä pikakatsauksena menneisiin kuukausiin.

Lähettiin äitin kanssa käyttämään koiraa vähän pidemmällä lenkillä ja suunnattiin Repovedelle Mikkelin tuntumaan. Hyviä lenkkipolkuja ja maisemat mitä parhaimmat, suosittelen ehdottomasti kotimaan matkailijoille.

Elokuun alussa kesän kylmyys painoi jo siinä määrin, että napattiin kaverin kanssa matka Barcelonaan. 

Syksy on alkanu rauhallisesti, kursseja riittää ja joulukuun alussa siintää uhkaavasti kandikurssin eka tapaaminen. Koska tälle vuodelle ei kandin kanssa tappelemisen lisäks oo tiedossa juurikaan mitään jännää, näyttäis siltä että pitää alkaa suunnitella vuosijuhliin osallistumisia ja mahdollista edustajistoon hakeutumista. Näistä jutuista lisää myöhemmin, nyt tulin vaan kertomaan et tääl  mä oon. Kauheen vaikeeta tällanen pitkän ajan kuulumisten tiivistäminen, jatkossa taidan keskittyä pienempiin kokonaisuuksiin.

ps. tänään tuli opintopisteet vaihdosta eli se on nyt virallisesti loppuun suoritettu. Sivuaine johtamisesta ja journalistiikasta check!

-Viivi

Viimeinen sana

Paleltaa niin, että taju lähtee.

Kuulin että mulla on lukijoita. Sain myös toiveen jatkaa kirjoittamista, joten harkinta blogin kohtaloon liittyen jatkuu. Koen kuitenkin velvollisuudekseni päättää tämän vaihdon kunnialla, viimeistä postausta myöten.

Viimeinen viikko Bangkokissa oli tenttejä ja hyvästejä. Tentit meni hyvin, yhden uskoin reputtavani. Taistelin rahoistani ja vihoviimeisen väärinkäsityksen jälkeen takuurahat löysi omistajansa. Pakkasin. Heitin tavaraa pois, osan annoin vielä Thaimaahan jääville. Sanoin heihei. "Oli mahtavaa tutustua, nähdäänkö vielä? Tuuthan käymään, näytän sulle Pariisia." Halattiin, annettiin poskisuukkoja, ne on vieläkin outoja. "Jos tuut Bangkokiin niin voit asua mun luona." "Älä palellu sinne Suomeen." Punnittiin laukkuja, enemmänkin ois saanu olla. Kuivattuja mangoja piti vielä ostaa.

Jatkolento Istanbulista Helsinkiin oli tunnin myöhässä, perillä oltiin vasta yöllä. Mua oltiin vastassa, pääsin kotiin asti. Bangkok +38 astetta, öinen Helsinki +5. Seuraavana päivänä kurkku oli kipeä. Sitä seuraavana oli flunssa. Kolmantena ei jalat kantanu, taju lähti heti aamulla. Koita siinä kotiutua. Kurssien arvosanat tuli. Neljä A:ta, siitä huonosti menneestä tuli C.

Heinäkuu meni töissä.

Paluusta on puoltoista kuukautta. Kyllä, kyllä mä Thaimaata kaipaan, varsinkin näillä kesäkeleillä. Vielä mä sinne palaan.

Parit viimeaikaiset kommentit tästä blogista on lämmittänyt mieltä valtavasti, on mieletöntä tietää, että joku haluaa tietää sun kuulumiset ja seuraa sun elämää niinku se olis mielenkiintoinenkin. Jatkan luultavasti valitulla linjalla, blogin nimeä pitää ehkä jossain kohtaa fiksata.

Kiitos kuluneesta puolesta vuodesta, elämäni on nyt hieman parempi ja sanavarasto hieman laajempi. Koska en osaa kirjoittaa pitkiä vuolaita onnenavautumisia, totean, että life well travelled ja tästä on hyvä jatkaa.

Vieläkin vähän palellen

Viivi

Hyvin alkanut viikko

Toissayönä oli mun tähänastisen elämän pahin myrsky. Jyrinä tuntu sielussa asti ja taivas välähteli sekunnin välein parin tunnin ajan. Tuuli oli niin kova, että kymmenennen kerroksen asukkaana oikeasti pelkäsin ikkunoiden hajoavan. Hatarasti tiivistetyn huoneen läpi kulkeva tuuli heilutti vessan ovea paikallaan ja siitä kolinasta olis voinu päätellä että joku pyrkii ulos sieltä vessasta. Meikälänenhän ei nukkunut. Kuulin juttua, että jotkut oli vedellyt sikeitä eikä edes tiennyt koko myrskystä, en usko.

Aamulla oli tulva. Pihalla ja lähikaduilla vettä oli parikymmentä senttiä. Ihmeteltiin pariin kertaan Bangkokin viemäröintiä. Tiet oli tukossa, kuulemma joku onnettomuus. Yhdistetään se muutenkiin ruuhkaiseen Hua Makin aamuun, tuloksena 15 minuutin koulumatka kesti joillakin 3h. Itse selvisin 40 minuutilla. Liikenne siis todellakin seisoi.

Changilainen koirakin tietää, että sadekausi on tulossa. Nyt sen huomaa Bangkokissakin.

Koululla menin kyselemään registration officesta, olisko deposit -kuitti jo tullut. Me maksettiin Bangkokiin tullessa määrätty summa rahaa koululle ja nyt meidän pitäis saada siitä aika iso lohko takaisin. Yksityisen koulun byrokratia kuitenkin vaikeuttaa hieman rahan saantia, onhan se nyt voitto jos joku ei vaivaudu vaikean paperisodan takia deposittiaan hakemaan takaisin. Ensin pitää täyttää lomake ja haalia allekirjoituksia. Mulla kävi hyvin kun vaihtarivastaava lupas hommata nimet mulle ja toimittaa paperin oikeeseen paikkaan. Nyt, kahta viikkoa myöhemmin mulle oli tarkoitus olla kuitti, jolla voin jostain tietystä pankista mennä hakemaan rahoja. Mutta kappas vaan, ei löytynyt. Ei ollut kuulemma meikäläisen paperia tullut. Tätä on nyt selvitelty kaks päivää. Minähän en luovuta, raha on aina rahaa. Taistelu jatkuu.

Tänä aamuna koettiin aivan uudenlaisia kauhunhetkiä. Heräsin siihen, että oli kuuma. Siis mitä? Meillähän on ilmastointi. No katos vaan, edellisyönä oli ollut taas jonkunasteinen myräkkä, ja meidän ilmastointipömpeli oli hajonnut. Uskokaa vaikka huviksenne, ei täällä eletä ilman ilmastointia.

Pääsin ilmastoimatonta kämppää pakoon koululle, jossa mulla oli esitelmä aiheesta, jonka tiesin puoliksi. Tiedonkulku oli ollut hieman vajavaista ja edellisviikolla olin pois tunnilta. Aihe oli eräs luottokorttifirma ja se, kuinka asiakashankintaa voitaisi kehittää. Tunnin alussa joku tän firman jehu ilmestyi luokkaan kuuntelemaan esitelmiä ja meikäläistä hävetti jo valmiiksi.

Aihe oli kuitenkin melko helppo. Improvisoinnilla ja yllättävän hyvällä Power Pointilla päästiin pitkälle ja lopulta saatiinkin kiitosta itse edustajalta. Päästiin tunnilta etuajassa. Loppupäivän aikana ehdittiin siivoamaan, pyykkäämään, uimaan ja ilmoittamaan hajonneesta ilmastoinnista. Tunti vikailmoituksen jälkeen meidän ovelle tuli iloinen pikku huoltomies, joka laittoi jäähdytyksen kuntoon. Ilmastointi toimii ja huomenna on viimeinen varsinainen koulupäivä.

Neljä tenttiä on vielä edessä ja deposittisota jatkuu, mutta ehkä mä selviän.

-Viivi

Koh Chang

Kahden viikon päästä lennetään Suomeen. Vikat lomat on nyt lusittu ja edessä häämöttää kolme esitelmää ja neljä tenttiä. Sitä ennen Chang.

Rannalle oli vielä päästävä. Näkemättömiä paikkoja riittää, joten vikat vapaat käytettiin hyväksi ja lähdettiin vielä yhteen uuteen kohteeseen. Koh Chang on kiva pikku saari Pattayasta eteläänpäin, ja sen nimi muuten tarkoittaa elefanttia. Enimmäkseen se on vuorta ja metsää, mutta rannikolla on kyliä, ja saarta kiertää tie jonka varrelle nää kylät on kasvanu. Jonkun selittämättömän ilmastollisen tekijän vuoksi Thaimaan saarten länsipuolille on syntynyt kaikki hiekkarannat ja itäpuolet on enimmäkseen mangrovemetsää. Changillakin rannat ja resorttikylät löytyy lännestä, kun taas itäpuoli on paikallisten asuttamaa.

Koska kyseessä oli viimenen loma, haluttiin vaan ottaa ihan rennosti. Suurin osa ajasta oltiinkin rannalla, jossa oli muuten tilaa aika kivasti. Koh Chang ei oo vielä kovin tunnettu länsimaalaisten keskuudessa ja sadekausihan on pian alkamassa. High season eli vilkas sesonki loppuu toukokuun tai kesäkuun alussa, riippuu keneltä kysyy, mutta low season on nyt kuitenkin selvästi alkanut, sen verran vähän ihmisiä saarella enää lomaili.

Lähestyvä sadekausi näkyi yöllisinä myrskyinä. Useampana yönä aattelin ikkunoiden hajoavan sisään sen rankkasateen ja tuulen takia, ja kerran ukkonen ei edes kuulostanut ukkoselta kun se jyrisi niin kovaa. Päivisin keli oli ihan perus paahtava. Vikana päivänä nähtiin kaikki normaaliksi luokiteltavat luonnonilmiöt. Aamupäivällä aurinko paahtoi tavalliseen tapaan, sitten alkoi kerääntyä pilviä, sitä seurasi sade. Aurinko paistoi edelleen. Tuuli myös kovaa. Saaren päälle tuli sateenkaari, joka kruunas täydellisesti sen omituisen kelin.

Parina päivänä vuokrattiin skootteri ja tutkittiin saarta. Kivoja rantoja löytyi useampi ja tähän aikaan vuodesta niillä kaikilla saa olla aikalailla rauhassa. Koh Chang muistuttaa vähän Koh Lantaa, siellä oli nimittäin samanlaisia rantaa myöten kulkevia mäkisiä ja mutkaisia teitä ja näköalapaikkoja. Ne mäet on oikeasti jyrkkiä. Alaspäin mennessä olin varma, että skootteri kaatuu eteenpäin sen jyrkän kulman takia. Ne maisemat on kuitenkin upeita. Välillä tie kulki keskellä viidakkoa, välillä kylissä ja välillä korkeilla paikoilla, joista näki merelle. Viidakko-osuuksilla tienvarret oli ajoittain täynnä apinoita, näköalapaikoilla piti varoa niiden muutamien turistien selfietikkuja.

Thaimaassa on paljon koiria, mutta Changilla niitä tuntu olevan vielä tuplasti enemmän. Seven elevenien edustoilla niitä näkee jostain syystä paljon, ja rannalla niitä oli enemmän kuin ihmisiä (joita ei tosin ollut hirveästi). Ne myös hakeutu usein siihen meidän lähimaastoon kun mentiin rannalle, ovat vissiin aika turistiystävällisiä (tai turistit ruokkii niitä).

Tää tyyppi oli erityisen seurallinen. Itseasiassa se melkeen säikäytti mut melkeen hengiltä kun keskityin lukemiseen ja kun käännyin niin mun selän takana näytti tältä. 

Jos suunnittelet matkaa Thaimaahan niin unohda suosiolla Pattaya ja Phuket. Täällä on niin paljon hienompiakin paikkoja, joissa voi lisäks nähdä jopa vähän paikallisiakin. Changille pääsee Bangkokista helposti, eikä tää oo vielä ainakaan mikään turistirysä. Paras tapa nähdä maata on tietenkin reppureissaaminen, mutta ihan parin viikon valmismatkailijallekin löytyy ihan oikeita thaimaalaisia kohteita. 

Nyt on koittanut sitten se aika kun katsotaaan kaikki Youtubevideot aiheesta "Bangkokin parhaat nähtävyydet". Pakkohan se on vielä viimesen parin viikon aikana yrittää nähdä uusia paikkoja, koska täältä niitä löytyy. Aika tuntuu vaan uhkaavasti loppuvan, koska kaikki koulujututhan tehdään vikoilla viikoilla. Tekemistä nyt siis ainakin riittää.

-Viivi

Hong Kong, osa 2

Raitiovaunuja ja pilvenpiirtäjiä.

Ekana päivänä tutkittiin Hong Kongia ylhäältä päin, seuraavat päivät meni kaupunkia kiertäessä. Hong Kongin keskusta saaren puolella on keskittynyt rannan tuntumaan, joten se on vähän semmonen pitkulainen. Rannan myötäisesti kulkee kaksikerroksisia raitiovaunuja, ja niistä näkee keskustaa aika kivasti. Hong Kongissa (niinku aika monessa muussakin kaupungissa) oli selkeitä rikkaita alueita, köyhempiä alueita, tavisten alueita ja kaikenmaailman hipsterialueita. Jo raitiovaunumatkan aikana katukuva ehti muuttua bisnesalueesta kauppa-alueeksi ja pikkukiinaksi.

Raitiovaunuilla matkustaminen on tuolla tosi halpaa (vaikkakin myönnettäköön, että oon sen verran maalta ettei vertailukohtia oo kovinkaan paljon). Honkkarissa on käytössä Octopus -kortti, johon voi ladata rahaa ja se käy kaikkeen julkiseen liikenteeseen (bussit, raitsikat, metro..). Hankittiin itekin sellaset kortit ja tuli niitä kyllä käytettyäkin aika tiuhaan.

Perjantaina kilometrejä kertyi jalkatuntuman mukaan liikaa, mutta lauantaina iski sade, joten sillon pyrittiinkin sitten enemmän sisätiloihin. Raitsikoilla ajettiin kumpanakin päivänä, pois jäätiin paikoissa jotka näytti hyvältä. Kowloonin puolellakin tuli kierrettyä.

Nyt kun tässä on muutama suurkaupunki tullut nähtyä niin alkaa hahmottua se kontrasti, joka niiden välillä on. Bangkok, Singapore ja Hong Kong on kaikki ihan erilaisia. Siinä missä Bangkok on laajalla alueella ja yhtä kaaosta liikenteen ja kaikkien katukojujen takia, Hong Kong on keskittynyt yllättävän pienelle alueelle, ja siellä liikenne toimii paremmin suunnitellun julkisen liikenteen takia. Honkkarin kadut on siistejä ja jollain tavalla paljon rauhallisempia kuin Bangkokin. Sitten taas on Singapore, jossa siisteyskontrolli on ehkä jopa vähän liioiteltua.

Kirjottaminen ei tunnu nyt oikeen sujuvan, joten jätän tämän vaan tähän ja jatkan kouluhommia. Jäljellä olis enää kolme viikkoa, joten tekemistähän löytyy. Ens viikolla on meidän vikat lomat ja sit pian onkin lopputentit. Vähiin käy.

-Viivi