keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Ryhtiliike

Se on ohi! Syksy on ohi! Tentit on takana, harkkatyöt palautettu, alkava joululoma kestää tänä vuonna 2kk ja lumikin tuli sopivasti maahan. Ja ihan ku se ei riittäis. Tehtiin ryhtiliike ja varattiin lennot! Lähdön hetki koittaa 10.2.2015 eli tj alle kaks kuukautta. Voiko pieni ihminen olla näin täpinöissään?

Tosiaan ollaan lähdössä aika aikasin siihen nähden, että opinnothan meillä alkaa vasta maaliskuussa. Suunnitelma on kuitenkin sellanen, että mennään Bangkokiin, josta sit lähetään (todella yllättävän) halvoilla lennoilla reissaamaan mm. Phuketiin ja sen edustalla oleville saarille. Googlen kuvahaku on ystävä ja ainakin Phi Phi ja Koh Lanta on varmoja kohteita. Myös Krabi kiinnostaa. (Okei mikä Thaimaan rantakohde ei kiinnosta? Ehkä otan tavotteeks kiertää ne kaikki.) Tarkotus nyt kuitenkin olis ottaa rennosti ja napsia liikaa samanlaisia rantakuvia ennen opintojen alkua. Tähän liittyen ollaankin oltu yhteydessä meidän kohdemaan vaihtarivastaavaan, jonka kanssa ollaan päästy aiheeseen asuminen. Saadaan yliopiston kautta kämppä, joka tulee maksamaan n. 50-160e/hlö/kuukausi riippuen asunnon koosta. Ihan törkeen halpaa. Seuraava missio onkin asumishakemus. Suunnitelmissa kun on olla Bangkokissa muutama päivä ennen rantojen valloitusta.

Kun kuulin tulleeni valituks vaihtoon, aloin ekana miettiä kaikkea oleellista, kuten että mitä pakataan mukaan neljän kuukauden reissulle. Nyt kun lähtö alkaa olla noinkin lähellä, niin eikö ookin ihan relevanttia miettiä mitä ottaa mukaan ja miten selviää 15 tunnin lennosta?




tiistai 9. joulukuuta 2014

Alku

Suunnilleen vuosi sitten kuulin pääseväni vaihtoon Bangkokiin. Sitä oli sillon ihan yhtä vaikee uskoo kuin nyt. Olen Viivi. Opiskelen viestintää. Tokaa enkä todellakaan vikaa vuotta. Asuin Mikkelissä, muutin Vaasaan. Nyt mietin, miten pärjään matkalaukullisella tavaraa neljä kuukautta Thaimaassa.

Siitä on nyt oikeesti sitten jo vuosi kun kuulin sinne vaihtoon pääseväni. Jollain tasolla tästä on ehkä tulossa todellisempaa nyt kun lähtöön on enää vaan se pari kuukautta ja jännittää ja oon iha pähkinöinä tästä mut edelleen on liikaa tekemistä ennen sitä  maagista hetkeä kun lentoemäntä hymyilee ikuista hymyään ja toivottaa tervetulleeks lennolle. Mitä tässä vuoden aikana on sit saatu aikaseks? Opintomaksu on maksettu. Mitä on tekemättä? Oleskeluluvat pitäs hoitaa, Kelalle pitäs ilmottaa tukimuutoksista, asuntoa pitäs tiedustella, rokotteita hankkia, rahaa hankkia, lopettaa stressaaminen, varata lennot, päättää päivä, päättää kohde, hankkia elämä, mitä? Eipä noita asioita niin paljon ole, mutta jostain syystä tykkään aina stressata kaikesta. Pelkästään se opintomaksun maksaminen oli seikkailu josta sais vähintäänkin Twilightin tasosen kirjasarjan. Ulkomaanmaksu? Ai semmosiakin on, eikö ne kaikki meekään samalla lailla? Katoppas vaan, tää heitti mut ulos. Aijaa, tilillä ei ookaan tarpeeks rahaa. Ai se raha ei lähekään heti? Kuitti? Mikä kuitti, mä mitään kuittia saanu? Onneks en oo lähössä yksin. :D

Jos tänne nyt joku sattuu eksymään niin tervetuloa, katotaan mihin tää tästä lähtee kehittymään vai lähteekö ollenkaan. Tarkotus nyt kuitenkin olis lähinnä vaihtoon liittyviä juttuja tänne laittaa, ehkä sivussa ihan pienesti jotain muutakin. Lähtö olis tossa joskus helmikuussa, sitä ennen muutama pieni mutka vielä, toivottavasti ei mennä ojaan. Kirjottelutahdista en sano tässä vaiheessa vielä mitään, tarkkaa harkintaa voidaan suorittaa sit jos tätä alkaa oikeasti joku seurata.

Nyt se on tehty. Olen aloittanut.